TV4 Media – Wikipedia
TV4 Media AB | |
---|---|
Yritysmuoto | osakeyhtiö |
Toimitusjohtaja | Mathias Berg[1][2] |
Kotipaikka | Tukholma, Ruotsi |
Toiminta-alue | Pohjoismaat (ei Islanti) |
Toimiala | sähköinen media |
Tytäryhtiöt | C More Entertainment AB, MTV Oy, TV4 AB |
Omistaja | Telia Company AB |
Kotisivu | tv4media.se |

TV4 Media AB on ruotsalainen mediayhtiö, jonka omistaa ruotsalainen teleoperaattori Telia Company. Helmikuussa 2025 julkistettiin, että norjalainen Schibsted Media tulee ostamaan yhtiön. Kauppahinnaksi ilmoitettiin 6,55 miljardia Ruotsin kruunua eli noin 590 miljoonaa euroa. Kaupan odotetaan toteutuvan vuoden 2025 kolmannella neljänneksellä.[3]
Heinäkuussa 2018 Telia osti ruotsalaiselta Bonnierilta Bonnier Broadcastingin, johon kuuluivat Ruotsin TV4, C More ja suomalainen MTV. Kauppahinta oli 9,2 miljardia kruunua (888 miljoonaa euroa) käteisellä.[4][5] Kaupan jälkeen Ruotsin valtio tulee hallitsemaan yleisradioyhtiö SVT:n lisäksi maan suurinta yksityistä kanavaa. Maan poliitikot pitivät median keskittymistä valtion käsiin ongelmallisena.[6]
Marraskuussa 2019 kauppa sai hyväksynnän Euroopan komissiolta,[7] ja 2. joulukuuta 2019 Bonnier Broadcasting siirtyi Telian omistukseen.[8] Kaupan jälkeen Bonnier Broadcastingin nimi vaihtui TV4 Mediaksi.[9]
- ↑ Mathias Berg to lead reorganisation of Telia’s TV business Broadband TV News. 13.10.2022. Viitattu 13.10.2022. (englanniksi)
- ↑ Telia Company today announces the appointment of Mathias Berg as SVP, Head of TV & Media Telia Company. 13.10.2022. Viitattu 13.10.2022. (englanniksi)
- ↑ Näillä sanoin Telia tiedotti MTV:n myynnistä Iltalehti. 25.2.2025. Viitattu 28.2.2025.
- ↑ C More ja MTV3 vaihtavat omistajaa – Telia ostaa Bonnier Broadcastingin Yle. 20.7.2018. Viitattu 15.4.2019.
- ↑ Telia Company acquires Bonnier Broadcasting Telia. 20.7.2018. Viitattu 15.4.2019.
- ↑ Ruotsin valtio-omistaja älähti Telian Bonnier-kaupasta: ”Syvästi ongelmallista” Uusi Suomi. 20.7.2018. Viitattu 15.4.2019.
- ↑ Telian Bonnier-kauppa läpäisi EU-komission tarkan syynin Yle Uutiset. 12.11.2019. Viitattu 12.11.2019.
- ↑ MTV ja C More vaihtavat omistajaa – Telian kauppa meni maaliin is.fi. 2.12.2019. Taloussanomat. Viitattu 2.12.2019.
- ↑ Ross, Martin: https://www.sportbusiness.com/news/tv4-media-continues-rights-drive-with-long-term-laliga-deal/ SportBusiness. 18.5.2020. Viitattu 21.5.2020. (englanniksi)
- TV4 Median kotisivut (ruotsiksi)