Jason Lee – Wikipedia
Jason Lee | |
---|---|
![]() Jason Lee vuonna 2015. |
|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 25. huhtikuuta 1970 (ikä 54) Orangen piirikunta, Kalifornia, Yhdysvallat |
Näyttelijä | |
Aktiivisena | 1989– |
Merkittävät roolit |
Earl (Kovan onnen kundi) Melkein julkkis |
Aiheesta muualla | |
www.jasonleefilm.com | |
IMDb | |
Elonet | |
Jason Michael Lee (s. 25. huhtikuuta 1970 Orange, Kalifornia, Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen näyttelijä ja entinen ammattilaisskeittaaja eli rullalautailija. Lee näytteli televisiosarjassa Kovan onnen kundi (2005–2009) pääosan. Huomattava rooli hänellä oli elokuvan puolella Melkein julkkiksen rock-laulajan roolissa. Hän näytteli myös yhtä pääosista Tom Cruisen kanssa elokuvassa Vanilla Sky.
Skeittaajana Lee kilpaili 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa erittäin menestyksekkäästi. Hän on osaomistaja rullalauta-yhtiö Stereo Skateboardsissa, jota hän on ollut perustamassa. Yhtiö muun muassa tukee rullalautaurheilua.
Jason Lee oli naimisissa Carmen Llywelynin kanssa vuosina 1995–2001, minkä jälkeen hän seurusteli näyttelijä Beth Riesgrafin kanssa 2001–2007. Lee on ollut naimisissa Ceren Alkaçin kanssa vuodesta 2008. Lee on kolmen lapsen isä.
Jason Lee keräilee taidetta. Lee on entisen vaimonsa mukaan skientologi.[1]
- Video Days (1991)
- Mi Vida Loca (1993)
- Häiriköt (Mallrats, 1995)
- Drawing Flies (1996)
- Perversions of Science (1997)
- Amyn jäljillä (Chasing Amy, 1997)
- Mediasota (Weapons of Mass Distraction, 1997)
- A Better Place (1997)
- Hupsu lemmenleikki (Kissing a Fool, 1998)
- Rakkautta ranskalaisessa keittiössä (Cuisine américaine, 1998)
- Valtion vihollinen (Enemy of the State, 1998)
- Dogma (1999)
- Mumford – tuulesta temmattu tohtori (Mumford, 1999)
- Melkein julkkis (Almost Famous, 2000)
- Sydäntenmurskaajat (Heartbreakers, 2001)
- Jay and Silent Bob Strike Back (2001)
- Vanilla Sky (2001)
- Big Trouble (2002)
- Harvardin varkaat (Stealing Harvard, 2002)
- Miehen mieli (A Guy Thing, 2003)
- Unensieppaaja (Dreamcatcher, 2003)
- I Love Your Work (2003)
- Tyttö tuollainen (Jersey Girl, 2004)
- Sonic Youth Video Dose (2004)
- Ihmeperhe (The Incredibles, 2004)
- The Ballad of Jack and Rose (2005)
- Drop Dead Sexy (2005)
- Jack-Jack Attack (2005)
- Kovan onnen kundi (2005–2009)
- Monsteritalo (Monster House, 2006)
- Tiskirotat 2 (Clerks II, 2006)
- Alakynsi (Underdog, 2007)
- Alvin ja pikkuoravat (Alvin and the Chipmunks, 2007)
- The Other Side (2007)
- Red State (2007)
- Alvin ja pikkuoravat 2 (Alvin and the Chipmunks 2, 2009)
- Alvin ja pikkuoravat 3 (Alvin and the Chipmunks 3, 2011)
- Columbus Circle (2011)
- Behaving Badly (2014)
- Alvin ja pikkuoravat: Reissussa, (Alvin and the Chipmunks: The Road Chip, 2015)
- Growing Up Smith (2017)
- Jay and Silent Bob Reboot (2019)
- We Bare Bears: The Movie (2020)
- ↑ Obsession With Scientology Ruined Actor Jason Lee's Marriage Technorati. 15.5.2010. Arkistoitu 11.9.2012. Viitattu 6.6.2013. (englanniksi)