fi.wikipedia.org

Käyttäjä:Peetroa/CE-merkintä – Wikipedia

CE-merkintä (ransk. Conformité Européene) tuotteessa osoittaa, että valmistaja vakuuttaa tuotteen täyttävän sitä koskevien EU:n direktiivien vaatimukset ja, että tuote on läpikäynyt mahdollisesti vaaditut tarkistukset. CE-merkintä on tarkoitettu helpottamaan tavaroiden vapaata liikkumista Euroopan sisämarkkinoilla. Euroopan talousalueella merkintä on pakollinen tietyissä tuoteryhmissä, kuten henkilösuojaimissa, leluissa, koneissa ja sähkölaitteissa. CE-merkintä tuli ensimmäiseksi EU-maissa käyttöön leluissa vuoden 1990 alusta. CE-merkintä voidaan yleensä kiinnittää tuotteeseen ilman puolueettoman osapuolen suorittamaa testausta[1].

CE-merkintä ei ole laatumerkki. Merkinnän saa kiinnittää vain niihin tuoteryhmiin, joissa sitä edellytetään.[2]

Huomiotava on myös, että on olemassa ongelmallinen CE-merkintä, joka viittaa China Export tuotteisiin. Kyseinen logo eroaa virallisesti vain sillä, että C ja E kirjaimien väli on eri siten, että virallisessa väli on isompi.[3]

Direktiiviä 2006/95/EY sovelletaan kaikkiin sähkölaitteisiin, jotka on suunniteltu käytettäviksi vaihtovirralla nimellisjännitealueella 50–1000 V (AC) ja tasavirralla nimellisjännite-alueella 75–1500 V (DC) lukuun ottamatta tiettyjä direktiivissä lueteltuja laitteita tai ilmiöitä mm[4].

  • Räjähdysvaarallisissa tiloissa käytettävät sähkölaitteet
  • Sähkömittarit
  • Kotitalouskäyttöön tarkoitetut pistotulpat ja -rasiat

Pienjännitedirektiivin 2006/95/EY tarkoituksena on taata, että Euroopan unionin markkinoilla olevat sähkölaitteet eivät oikein käytettyinä, asennettuina ja huollettuina vaaranna henkilöiden, kotieläinten tai omaisuuden turvallisuutta. Direktiivissä esitetään olennaiset turvallisuustavoitteet, joiden mukaisia sähkölaitteiden on oltava, jotta ne voidaan saattaa EU:n markkinoille. Direktiivin olettamuksena on, että standardinmukainen tuote täyttää direktiivin olennaiset turvallisuusvaatimukset. Standardien käyttäminen ei kuitenkaan ole pakollista, vaan direktiivin turvallisuusvaatimusten täyttyminen on mahdollista todistaa myös esimerkiksi erilaisia osoittamismenettelyitä ja riskinarviointeja käyttäen.

Pienjännitedirektiivi on saatettu osaksi Suomen lainsääsäädäntöä seuraavien säädösten kautta: sähköturvallisuuslaki (410/1996), sähköturvallisuusasetus (498/1996), KTM:n päätös sähkölaitteiden turvallisuudesta (1694/1993).[1]

Valaisimen ensisijainen tehtävä on valaista tilaa. Valaisimen tuottaman valon määrä on suhteutettava sen käyttöpaikan vaatimuksiin.

Valaisimen tärkeimmät tekniset vaatimukset ovat mm.

  • suojata lamppua heijastimilla ja varjostimilla mekaanisilta rasituksilta niissä käyttöoloissa, joihin

valaisin on suunniteltu 

  • suojata rakenteen sisäosia lialta, kosteudelta, pölyltä valaisimen kotelointiluokan mukaisesti 
  • estää aiheuttamasta tapaturmaa tai palon vaaraa 
  • täyttää pienjännitedirektiivin turvallisuusvaatimukset ja olla voimassa olevien standardien mukaisesti rakennettu 

 Valaisimen rakennetta koskevia vaatimuksia löytyy seuraavista standardeista ja direktiiveistä: 

  • Pienjännitedirektiivi 73/23/EEC 
  • EMC-direktiivi 89/336/EEC 
  • EN 60598-1: Valaisimet, yleiset vaatimukset ja kokeet 
  • EN 60598-2-sarja: Valaisimet, erityismääräykset 
  • EN 55015 Radiohäiriösuojaus 
  • EN 61547 EMC-immuniteetti 

 Eri sisätilojen valaistusvaatimukset on koottu standardiin EN12464-1. Tämä standardi antaa käsityksen siitä, 

millaista valaistusta työpisteissä edellytetään.[5]

Eräissä tuoteryhmissä CE-merkinnän kiinnittäminen edellyttää laitteen vaatimustenmukaisuuden arviointia kolmannella osapuolella, testauslaboratoriossa. Näissä tapauksissa tuotteen mallikappaleen rakenne ja toimivuus on tyyppitarkastettu ja CE-merkintä osoittaa, että arvioitu mallikappale on täyttänyt turvallisuusvaatimukset.

Tällaisia kuluttajakäyttöön tarkoitettuja laitteita ovat kaasulla toimivat kotitalouslaitteet, eräät koneet (mm. autonnostimet, moottorisahat) ja henkilönsuojaimet (mm. ratsastus-, pyöräily- ja laskettelukypärät, hengityksensuojaimet).[1]

Suomessa merkintä tuli pakolliseksi leluissa ja eräissä muissa tuotteissa ETA-sopimuksen perusteella vuoden 1994 alusta. Sähkölaitteissa ja koneissa merkintä on ollut pakollinen vuoden 1995 alusta lähtien. Rakennustuotteissa merkintä on myös yleistymässä. Rakennustuotteisiin CE-merkintä tulee eri aikataululla eri tuotteisiin. EU:n olennaisiin vaatimuksiin keskittyvien säädösten jatkeeksi on laadittu yksityiskohtaisia eurooppalaisia standardeja. Suomessa nämä standardit vahvistetaan kansallisiksi SFS-EN-standardeiksi.[1]