Order of Canada – Wikipedia
Order of Canada/L'Ordre du Canada on korkein Kanadan kansalaiselle myönnettävä kunniamerkki. Se voidaan myöntää kanadalaiselle, joka merkittävällä tavalla toteuttaa kunniamerkin latinankielistä mottoa Desiderantes meliorem patriam, 'parempaa isänmaata haluten'. Kunniamerkki lanseerattiin vuonna 1967 ja tuosta vuodesta lähtien se on myönnetty yli 5 000 henkilölle – joukossa muun muassa näyttelijöitä, muusikkoja, poliitikkoja, hyväntekijöitä ja urheilijoita.
Order of Canada -kunnianosoitukset jaetaan kolmeen eri alaluokkaan:
Tämän kunniamerkin saaneet ovat toimineet merkittävällä tavalla Kanadan tai koko ihmiskunnan hyväksi kansallisella tai kansainvälisellä tasolla. Korkeintaan 15 companionia voidaan nimittää vuosittain ja samanaikaisesti heitä voi olla elossa 165, ainoana poikkeuksena erityisen kunnia-arvon saaneet, honorary Companions. Syyskuun lopulla 2005 elossa oli 166 companionia, joukossa mukana neljä em. kunnia-arvolla palkittua.
Officer-tason kunniamerkki on tunnustus poikkeuksellisesta kyvykkyydestä ja kanadalaisten hyväksi tehdystä työstä. Korkeintaan 64 officeria voidaan nimittää vuosittain. Ylärajaa sille, kuinka monta arvonimen saanutta voi kulloinkin olla elossa, ei ole. Syyskuun lopulla 2005 elossa oli 1 006 O.C.-kunniamerkin saanutta.
Tämä kunniamerkki on tunnustus Kanadan tai kanadalaisten hyväksi tehdystä työstä paikallisella tai alueellisella tasolla. Vuosittain korkeintaan 136 henkilölle voidaan myöntää Member-arvo. Ylärajaa samaan aikaan elossa oleville membereille ei ole. Syyskuun lopulla 2005 elossa oli 1 964 C.M.:ää.
- Margaret Atwood, kirjailija
- Jean Béliveau, jääkiekkoilija
- Leonard Cohen, kirjailija, runoilija ja muusikko
- Tommy Douglas, poliitikko
- Marc Garneau, ensimmäinen kanadalainen avaruudessa
- Nelson Mandela, eteläafrikkalainen poliitikko
- Joni Mitchell, muusikko ja maalari
- Pierre Trudeau, entinen pääministeri
- Wayne Gretzky, jääkiekkoilija[1]
- Brenda Milner, neuropsykologi[2]
- Céline Dion, laulaja
- Atom Egoyan, elokuvaohjaaja
- Colm Feore, näyttelijä
- Lorne Greene, näyttelijä
- Rushin jäsenet (Neil Peart, Geddy Lee, Alex Lifeson)
- Shania Twain, laulaja
- David Cronenberg, elokuvaohjaaja
- Donald Sutherland, näyttelijä
- Paul Anka, laulaja
- Teresa Stratas, oopperalaulaja
- Phil Esposito, jääkiekkoilija
- Percy Williams, yleisurheilun olympiavoittaja
- Pitseolak Ashoona, inuiittitaiteilija
- Anne Carson, runoilija[3]
- Red Kelly, jääkiekkoilija ja parlamentaarikko
- Loreena McKennitt, muusikko
- Vaclav Smil, professori ja tietokirjailija[4]
- ↑ [1] Canada.com Sports. The Great One among 60 recipients of Order of Canada. Viitattu 9.8.2011.
- ↑ Awards and Distinctions Montreal Neurological Institute and Hospital. Arkistoitu 20.10.2018. Viitattu 19.10.2018. (englanniksi)
- ↑ Office of the Secretary to the Governor General: Ms. Anne Carson The Governor General of Canada. Viitattu 27.2.2023.
- ↑ Office of the Secretary to the Governor General: Dr. Vaclav Smil The Governor General of Canada. Viitattu 16.6.2022.