Pierre André de Suffren de Saint-Tropez – Wikipedia

Pierre André de Suffren de Saint-Tropez
Pompeo Batoni: Pierre André de Suffren de Saint-Tropez, noin 1785.
Henkilötiedot
Syntynyt	13. heinäkuuta 1729 Saint-Cannat, Ranskan kuningaskunta
Kuollut	8. joulukuuta 1788 (59 vuotta) Pariisi, Ranska
Ammatti	sotilas
Sotilashenkilö
Palvelusmaa(t)	Ranska
Sotilasarvo	Capitaine de vaisseau ja amiraali
[ Muokkaa Wikidatassa ]

Pierre André de Suffren de Saint-Tropez (13. heinäkuuta 1729 Saint-Cannat, Ranskan kuningaskunta – 8. joulukuuta 1788 Pariisi, Ranska) oli Ranskan laivaston amiraali, joka taisteli brittejä vastaan Intiassa ja Karibianmerellä Yhdysvaltain vapaussodassa.^[1][2][3]

Suffren oli Saint-Tropezin markiisin kolmas poika. Ranskan laivasto ja Maltan ritarikunta tarjosivat tavanomaisen uran Etelä-Ranskan aatelissukujen nuoremmille pojille, jotka eivät halunneet kirkon palvelukseen. Ritarikunnan ja Ranskan kuninkaallisen laivaston välinen yhteys oli tiivis. Vanhempiensa mielestä Suffrenin piti kuulua molempiin. Suffren liittyi 1743 Ranskan laivastoon ja osallistui Itävallan perimyssodan useisiin taisteluihin englantilaisia vastaan, muun muassa Toulonissa (1744) ja Länsi-Intiassa. Hän joutui 1747 brittien vangiksi. Aachenin rauhan (1748) jälkeen hän siirtyi Maltan ritarikunnan palvelukseen ja osallistui menestyksekkäästi taisteluihin barbareskejä vastaan.^[1][2][3]

Seitsenvuotisessa sodassa hän oli luutnanttina Orphéella amiraali John Byngin kanssa käydyssä taistelussa, jota seurasi Menorcan englantilaisen varuskunnan antautuminen. Vuonna 1757 hän jäi kuitenkin jälleen vangiksi, kun Edward Boscawen valtasi Océanin Lagosin edustalla. Rauhan palattua vuonna 1763 hän oli jälleen ritarikunnassa, tavoitteenaan päästä ritarikunnan korkeisiin ja tuottoisiin virkoihin. Hänet nimitettiin kuitenkin Caméléonin päälliköksi, jolla hän taisteli barbareskimerirosvoja vastaan. Vuosina 1767-1771 hänet ylennettiin ritarista komentajaksi.^[1][2][3]

Vuosina 1778 ja 1779 hän kuului Charles Henri d'Estaingin laivueeseen koko sen toiminnan ajan Pohjois-Amerikan rannikolla ja Länsi-Intiassa. Hän osallistui amiraali John Byronin kanssa Grenadan edustalla käytyyn taisteluun 6. heinäkuuta 1779, jolloin Fantasque menetti 62 miestä. Vuonna 1780 hän oli Zèlen kapteeni Ranskan ja Espanjan yhdistetyssä laivastossa, joka kaappasi suuren 12 aluksen englantilaisen saattueen Cabo de São Vicenten edustalla 9. elokuuta 1780.^[1][2][3]

Vuonna 1781 hänet lähetettiin auttamaan hollantilaisia, jotka olivat liittyneet Ranskan ja Espanjan puolelle puolustaakseen Kapmaata englantilaisten hyökkäystä vastaan (Neljäs Englannin–Hollannin sota), ja jatkamaan sitten Intiaan. Hän purjehti Brestistä 22. maaliskuuta, ja 16. huhtikuuta 1781 hän hyökkäsi puolueettoman Portugalin Kap Verden saarten Praiassa ankkurissa olleen, Kapmaahan matkanneen englantilaisen retkikunnan kimppuun. Hän purjehti sitten Kapille, jonka hän pelasti George Johnstonen hyökkäykseltä ja jatkoi Mauritiukselle. Suffren johti taistelua englantilaista amiraali Edward Hughesia vastaan. Vuonna 1782 käytiin neljä taistelua: 17. helmikuuta 1782 Madrasin eteläpuolella, 12. huhtikuuta Trincomaleen lähellä, 6. heinäkuuta Cuddaloren edustalla, minkä jälkeen Suffren valtasi Trincomaleen ankkuripaikan ja pakotti pienen brittiläisen varuskunnan antautumaan, ja jälleen kyseisen sataman lähellä 3. syyskuuta. Hughes ei menettänyt yhtään alusta näissä taisteluista, mutta hän ei myöskään kaapannut yhtään. Suffren rohkaisi toiminnallaan Mysoren kuningaskunnan Haidar Alīa, joka oli tuolloin sodassa Englannin Itä-Intian kauppakomppanian kanssa.^[1][2][3]

Suffren kieltäytyi palaamasta Mauritiukselle saattamaan Marquis de Bussy-Castelnaun komennossa tulevia joukkoja, mutta palasi kuitenkin vuonna 1783 lounasmonsuunin aikana. Haidar Alī oli kuollut, mutta hänen poikansa Tipū Sultān kävi yhä sotaa kauppakompaniaa vastaan. Bussy saapui, nousi maihin ja johti operaatioita rannikolla. Suffren kävi viimeisen taistelunsa Hughesia vastaan 20. huhtikuuta 1783, jolloin hän pakotti neljäntoista aluksen voimin kahdeksantoista laivaa vetäytymään Madrasiin ja jätti Mysoren ja ranskalaisten hallitsemaa Cuddalorea piirittävän brittiarmeijan erittäin vaaralliseen asemaan. Uutinen Pariisin rauhan solmimisesta Euroopassa lopetti vihollisuudet. Suffren palasi Ranskaan. Siellä hänet otettiin innostuneesti vastaan, ja hänelle myönnettiin vara-amiraalin arvo. Suffren kuoli yllättäen 8. joulukuuta 1788, kun hän oli ottamassa Brestiin koottua laivastoa komentoonsa.^[1][2][3]

Suffren oli tarmokas, ja hänellä oli voimavaroja käydä sotaa, mutta yhteistyö ja luottamuksen rakentaminen alaisten kanssa oli hänelle vaikeaa. Hän ei piitannut merisodankäynnin perinteisistä opeista ja yritti vaihtelevalla menestyksellä opettaa kapteeninsa eristämään vihollisalukset ja siten tuhoamaan laivueen osissa. Ulkoisesti hän oli hyvin lihava mies. Suffrenista tuli eräänlainen Provencen kansallissankari. Häntä ylisti esimerkiksi Frédéric Mistral runossa Miréio.^[1][2][3]

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Pierre André de Suffren de Saint-Tropez Wikimedia Commonsissa