Suora demokratia – Wikipedia

Suora demokratia on demokratian muoto, jossa kansalaiset päättävät asioista suoraan eikä valitsemiensa edustajien kautta.^[1]

Suoran demokratian täydellisimmässä muodossa kansalaiset tekevät päätökset kasvotusten poliittisessa kokouksessa tai kansankokouksessa.^[1] Tällaista suoran demokratian suhteellisen puhdasta muotoa harjoitettiin antiikin Ateenassa ja joissakin muissakin antiikin ja keskiajan kaupunkivaltioissa, vaikka ne eivät täyttäneetkään nykyajan käsitystä demokratiasta esimerkiksi osallistumisoikeuden kattavuuden suhteen. Jokaisella kansalaisella oli kuitenkin oikeus ottaa osaa kokoukseen sekä puhua ja äänestää tasa-arvoisesti.^[2] Nykyisin tunnetuimpia suoran demokratian toteuttajia ovat Sveitsin kantonit, joissa osassa on edelleen käytössä kansankokous.

Suora demokratia on osallistavampaa kuin muut hallintomuodot. Äänestystä edeltää usein keskustelu ja muunkaltainen osallistujien välinen vuorovaikutus, jonka aikana osallistujat tuovat omat näkökantansa esiin. Koska suora demokratia vaatii osallistujiltaan enemmän kuin muut hallintomuodot, suoraan demokratiaan osallistuvien kansalaisten määrä ei välttämättä ole suurempi kuin edustukselliseen demokratiaan osallistuvien.^[1]

Sellainen suora demokratia, jossa kaikki jäsenet todellakin osallistuvat päätöksentekoon kokoontumalla yhteen, voi toimia vain korkeintaan muutaman tuhannen jäsenen ryhmissä. Jos jokaisella osallistujalla täytyy lisäksi olla tilaisuus puhua kokouksessa, ryhmän on oltava vielä pienempi. Tämän vuoksi suoran demokratian voi yleensä toteuttaa vain suurpiirteisesti ja silloinkin vain pienissä poliittisissa yksiköissä. Suuremmissa yksiköissä suoraa demokratiaa voidaan toteuttaa osittain, kuten parantamalla kansalaisten osallistumismahdollisuuksia esimerkiksi avointen kokousten kautta tai hajauttamalla hallintoa lisäämällä paikallishallinnon vaikutusvaltaa.^[3]

Suoran demokratian eräitä muotoja ovat kansanäänestykset, joissa äänestäjät saavat päättää asioista suoraan edustajiensa sijaan. Aloite kansanäänestyksestä voi joskus tulla suoraan kansalta kansalaisaloitteen kautta.^[4]

Suomessa suoraa demokratiaa ajavat Liike Nyt, Vihreä liitto,^[5] Muutos 2011 -puolue,^[6] Valta kuuluu kansalle ja Itsenäisyyspuolue.^[7] Myös SDP:n puolueohjelmassa oli vuoteen 1952 asti maininta suorasta demokratiasta. Vasemmiston näkemykset suorasta demokratiasta ovat vaihdelleet ja myöhemmin sitä on nimitelty "yltiödemokratiaksi".^[8][9] Suomen poliittisista nuorisojärjestöistä Perussuomalaiset Nuoret ilmoittaa kannattavansa suoraa demokratiaa^[10][11].

Suoran demokratian normatiivinen teoria perustuu pohjimmiltaan kansansuvereniteettiin, vapauteen ja poliittiseen tasa-arvoon, jonka merkittävin teoreetikko on Jean-Jacques Rousseau. Historiallisten, poliittisten ja demokraattisten rajoitteiden vuoksi suoran demokratian normatiivisen teorian konkreetisimmat argumentit ovat peräisin osallistuvan demokratian teoriasta sekä edustullisen puoluedemokratian reagointikyvyn ja legitimiteetin puutteen kritiikistä.^[12]

Suoran demokratian peruspiirteet eroavat edustuksellisesta demokratiasta seuraavilla perusteilla:^[12]

1. Suorassa demokratiassa keskitytään tiettyihin kysymyksiin, toisin kuin äänestettäessä ehdokkaista ja yleisohjelmista pitkiksi toimikausiksi;
2. Kansalaiset itse toimivat päätöksentekijöinä sen sijaan, että he delegoisivat näitä valtuuksia.

Vaalijärjestelmien tavoin erilaiset menettelytavat, mallit ja säännökset vaikuttavat todennäköisesti proseseihin ja tuloksiin. Suorademokraattiset prosessit eivät voi toimia erillään, vaan ne ovat aina sidoksissa yleisen poliittisen järjestelmän rakenteisiin, joihin kuuluu merkittäviä edustuksellisia instituutioita.^[12]

Edustuksellisen ja suoran demokratian välinen vuorovaikutus on merkittävä haaste analyysille. Esimerkiksi politiikan tutkija George Tsebelis on todennut, että kansanäänestykset voidaan nähdä ylimääräisenä Veto-osapuolena. Joidenkin kirjoittajien mukaan suora demokratia voisi heikentää edustuksellista demokratiaa, kun taas toiset keskittyvät julkishallinnon harkintaan ja kykyyn integroida kansalaisia mukaan demokraattiseen prosessiin. Voidaan myös olettaa, että suoran demokratia menettelyt voisivat johtaa erilaisiin päätöksiin ja seurauksiin.^[12]

Suoran demokratian tärkein historiallinen viittaus liittyy antiikin Kreikan kaupunkivaltoiden, erityisesti Ateenan kansankokouksiin, jossa ekklesia teki päätökset. Myöhemmin kansankouksia on käytetty monissa Sveitsin kantoneissa ja kaupungeissa sekä joissakin Yhydsvaltain siirtokuntien ja osavaltioiden kaupunkikokouksissa. Varhaisissa Yhdysvaltain osavaltioissa ryhdyttiin käyttämään menettelyä, jossa perustuslait tai niiden muutokset ratifioitiin kansanäänestyksellä. Myöhemmin käytäntö yleistyi maassa.^[12]

Ranskan vallankumouksessa (1787–1799) julistettu kansansuvereniteetti kuitenkin vääristyi Napoleonin itsevaltaisissa kansanäänestyksissä. Sveitsi ja monet Yhdysvaltojen osavaltiot sisällyttivät suoran demokratian perustuslakiin 1800-luvulla, kun taas Saksa ja muutamat muut maat ottivat käyttöön joitakin elementtejä ensimmäisen maailmansodan jälkeen.^[12]

Nykyaikainen demokratia ei useimmiten ole kehittynyt suoran demokratian lähtökohdasta vaan itsevaltaisissa tai feodaalisissa oloissa siitä, että ihmiset ovat vähitellen vaatineet itselleen suurempaa osuutta poliittisesta edustuksesta ja edustuksellisen äänioikeuden laajentamisesta. Perustuslait, kansalaisoikeudet ja yleinen äänioikeus samasistettiin yleensä kansansuvereniteetiin, vapauden ja poliittisen tasa-arvon periaatteiden normatiivisen perustan nojalla. Näin ollen suoran demokratian periaatteet on monissa maissa ja teorioissa sidottu ja sulautettu edustuksellisen demokratian kapeaan käsitteeseen sen sijaan, että niitä olisi käytetty tukemaan kattavampaa demokratiakäsitystä.^[12]

Jean-Jacques Rousseau esitti kansan yksimielistä suostumusta vapaaseen tasavaltalaiseen perustuslakiin ja sen jälkeisiin osallistumismuotoihin. 1800-luvulla nämä periaatteet kyseenalaistettiin yhä useammin tai ne menettivät sisältönsä edustuksellisten instituutioiden ulkopuolella. Näin ollen monissa maissa ei ole perustettu tai pantu täytäntöön suoran demokratian instituutioita, koska edustukselliset eliitit ovat kehittäneet vahvan intressin vallan monopolisointiin. Lisäksi pragmaattiset teoriat väittivät, että suora demokratia ei voisi toimia suurten modernien valtioiden tila- ja aikaolosuhteissa.^[12]

Nykyaikaisen suoran demokratian käytäntöjen käyttöönotto ja käyttö ovat olleet seurausta kolmesta erillisestä kehityksestä:^[12]

1. Yhteiskuntaluokkien väliset konfliktit, joilla haluttiin hillitä hallitsevan oligarkian poliittista valtaa (esim. Sveitsi ja Yhdysvaltain osavaltiot);
2. Poliittiseen tai alueelliseen autonomiaan tai itsenäisyyteen tähtäävät prosessit uuden valtiomuodon legitimoimiseksi ja integroimiseksi (ensimmäisen maailmansodan jälkeinen kehitys);
3. Prosessit, joissa autoritaarisesta hallinnosta siirrytään demokratiaan (esim. Saksan osavaltiot vuoden 1945 jälkeen sekä eräät Latinalaisen Amerikan maat).

• Elektroninen demokratia
• Luettelo suoran demokratian puolueista

• Whelan, Frederick G.: Democracy in Theory and Practice. Routledge, 2019. ISBN 978-0-8153-8351-2

• Büchi, Rolf: Kohti osallistavaa demokratiaa: Kansanäänestykset demokratian välineenä. Helsinki: Like: Suomen rauhanpuolustajat, 2006. ISBN 952-471-638-0
• Büchi, Rolf & Braun, Nadja & Kaufmann, Bruno: Opas suoraan demokratiaan. ((Guidebook to Direct Democracy, 2007.) Suomentanut Irina Kyllönen. Into-pamfletti 08) Helsinki: Like, 2008. ISBN 978-952-01-0221-0
• Ilvessalo, Saara; Jaakkola, Henrik: Kansan valta. Suora demokratia Suomen politiikan pelastuksena | Into-pamfletti 11. Helsinki: Into, 2011. ISBN 978-952-26-4027-7