The New Barbarians – Wikipedia
The New Barbarians oli englantilainen rockyhtye, joka toimi vuonna 1979. Yhtyeen perusti The Rolling Stones -kitaristi Ron Wood, joka oli samana vuonna julkaissut soololevynsä Gimme Some Neck. Muut jäsenet olivat Stones-kitaristi Keith Richards, bassokitaristi Stanley Clarke, kosketinsoittaja Ian McLagan, rumpali Ziggy Modeliste ja saksofonisti Bobby Keys.[1] Laulusolisteina toimivat Wood ja Richards.[2]
Yhtye sai nimensä Neil Youngin kutsuttua sen jäseniä pelkiksi barbaareiksi. "New" lisättiin, koska Barbarians-niminen yhtye oli jo olemassa.[1]
Yhtye soitti ensimmäisen konserttinsa Kanadan Torontossa 22. huhtikuuta 1979 The Rolling Stonesin lämmittelijänä. Toista konserttia Kanadassa seurasi 18 konserttia käsittänyt Yhdysvaltain-kiertue.[2] Konserttien kappalelistaan kuului Ron Woodin omaa tuotantoa, vanhempaa rock and rollia, bluesia ja countrya sekä joitain Rolling Stonesin kappaleita.[1]
Jotkut yhtyeen promoottorit mainostivat konsertteja väittämällä, että niissä nähtäisiin vierailevia tähtiä kuten Mick Jagger, Bob Dylan ja Jimmy Page. Milwaukeessa syttyneen yleisömellakan yhteydessä poliisi pidätti 81 pettynyttä katsojaa.[1] Vaikka konserteissa oli hyvin yleisöä, kiertue ei tuottanut voittoa, sillä yhtye eleli hyvin tuhlaavaisesti.[2]
Amerikasta palattuaan yhtye esiintyi vielä Knebworthin rockfestivaalilla elokuussa 1979 Led Zeppelinin lämmittelijänä. Sen jälkeen yhtyeen jäsenet palasivat kukin omille urilleen.[2]
Yhtye ei julkaissut toimintansa aikana yhtään albumia. Vuonna 2006 Ron Woodin levymerkki Wooden Records julkaisi taltioidusta konserttimateriaalista tupla-CD:n Buried Alive: Live in Maryland.[2]