kaiku – Wikisanakirja
- (akustiikka, fysiikka) äänen tai sähkömagneettisen säteilyn heijastuma
- (arkikieltä) kaikuluotain
- IPA: /ˈkɑi̯ku/
- tavutus: kai‧ku
| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | kaiku | kaiut |
| genetiivi | kaiun | kaikujen |
| partitiivi | kaikua | kaikuja |
| akkusatiivi | kaiku; kaiun |
kaiut |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | kaiussa | kaiuissa |
| elatiivi | kaiusta | kaiuista |
| illatiivi | kaikuun | kaikuihin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | kaiulla | kaiuilla |
| ablatiivi | kaiulta | kaiuilta |
| allatiivi | kaiulle | kaiuille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | kaikuna | kaikuina |
| translatiivi | kaiuksi | kaiuiksi |
| abessiivi | kaiutta | kaiuitta |
| instruktiivi | – | kaiuin |
| komitatiivi | – | kaikuine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | - | |
| heikko vartalo | kaiu- | |
| vahva vartalo | kaiku- | |
| konsonantti- vartalo |
- |
1. fysiikka
- adjektiivit: kaikuisa, kaikumaton, kaikuva, kaiuton
- substantiivit: kaiutin, kaiunta, kaikuminen
- verbit: kaikua, kaiuttaa
jousikaiku, jälkikaiku, kaikukammio, kaikukartoitus, kaikukoppa, kaikukuvaus, kaikulaite, kaikuluotain, kaikuluotaus, kaikupohja, kaikusuppilo, kaikutausta, kaikututkimus, vastakaiku