kuokka – Wikisanakirja
- maan kaivamiseen ja möyhentämiseen käytettävä työkalu, jossa terä on suorassa kulmassa varteen nähden
- IPA: /ˈkuo̯kːɑ/
- tavutus: kuok‧ka
| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | kuokka | kuokat |
| genetiivi | kuokan | kuokkien (kuokkain) |
| partitiivi | kuokkaa | kuokkia |
| akkusatiivi | kuokka; kuokan |
kuokat |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | kuokassa | kuokissa |
| elatiivi | kuokasta | kuokista |
| illatiivi | kuokkaan | kuokkiin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | kuokalla | kuokilla |
| ablatiivi | kuokalta | kuokilta |
| allatiivi | kuokalle | kuokille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | kuokkana | kuokkina |
| translatiivi | kuokaksi | kuokiksi |
| abessiivi | kuokatta | kuokitta |
| instruktiivi | – | kuokin |
| komitatiivi | – | kuokkine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | - | |
| heikko vartalo | kuoka- | |
| vahva vartalo | kuokka- | |
| konsonantti- vartalo |
- |
Tälle sanalle ei valitettavasti vielä ole lisätty etymologiaa, mutta voit halutessasi lisätä sen.
- verbit: kuokkia
kuokanisku, kuokanterä, kuokanvarsi, kuokkamies, kuokkavieras, kuokkaviljely, perunakuokka, suokuokka, turvekuokka
- kuokka Kielitoimiston sanakirjassa