marras – Wikisanakirja
marras (41)
- (vanhahtava, raamatullinen) kuollut tai kuolemaisillaan oleva ihminen
- Mutta mies kun kuolee, makaa hän martaana; kun ihminen on henkensä heittänyt, missä hän on sitten? (Job 14:10, käännös 1933/38)
- (vanhahtava) kuolleen ihmisen henki, haamu
- (vanhahtava, mytologia) kuoleman enteenä pidettävä erikoinen asia, esimerkiksi valtava kalansaalis
- IPA: /ˈmɑrːɑs/
- tavutus: mar‧ras
| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | marras | martaat |
| genetiivi | martaan | martaiden martaitten |
| partitiivi | marrasta | martaita |
| akkusatiivi | marras; martaan |
martaat |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | martaassa | martaissa |
| elatiivi | martaasta | martaista |
| illatiivi | martaaseen | martaisiin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | martaalla | martailla |
| ablatiivi | martaalta | martailta |
| allatiivi | martaalle | martaille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | martaana | martaina |
| translatiivi | martaaksi | martaiksi |
| abessiivi | martaatta | martaitta |
| instruktiivi | – | martain |
| komitatiivi | – | martaine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | martaa- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
marras- |
- aiemmasta muodosta *martas, indoeurooppalaista alkuperää, vrt. latinan mors