pirta – Wikisanakirja

pirta (9-K)

1. kangaspuissa kaiteen osa, loimen langat erotteleva ja kuteen kankaan suuhun tiivistävä säleikkö
2. nauhapirta, tiuhta

• IPA: /ˈpirt̪ɑ/, [ˈpirtɑ̝]

• tavutus: pir‧ta

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	pirta	pirrat
genetiivi	pirran	pirtojen (pirtain)
partitiivi	pirtaa	pirtoja
akkusatiivi	pirta; pirran	pirrat
sisäpaikallissijat
inessiivi	pirrassa	pirroissa
elatiivi	pirrasta	pirroista
illatiivi	pirtaan	pirtoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	pirralla	pirroilla
ablatiivi	pirralta	pirroilta
allatiivi	pirralle	pirroille
muut sijamuodot
essiivi	pirtana	pirtoina
translatiivi	pirraksi	pirroiksi
abessiivi	pirratta	pirroitta
instruktiivi	–	pirroin
komitatiivi	–	pirtoine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	-
heikko vartalo	pirra-
vahva vartalo	pirta-
konsonantti- vartalo	-

muinaisvenäläinen laina^[1]

• käydä/sopia (jonkun) pirtaan – olla yhteensopiva jonkun arvojen, moraalin t. ymmärryksen kanssa

• pirta Kielitoimiston sanakirjassa
• pirta Suomen etymologisessa sanakirjassa