fi.wiktionary.org

tutkinto – Wikisanakirja

tutkinto (1-J)

  1. yhteiskunnan hyväksymä, usein lainsäädännöllä vahvistettu opin- tai taidonnäyte, josta tavallisesti annetaan todistus
  • IPA: /ˈt̪ut̪kint̪o/
  • tavutus: tut‧kin‧to
Taivutus
sijamuotoyksikkömonikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi tutkinto tutkinnot
genetiivi tutkinnon tutkintojen
partitiivi tutkintoa tutkintoja
akkusatiivi tutkinto;
tutkinnon		 tutkinnot
sisäpaikallissijat
inessiivi tutkinnossa tutkinnoissa
elatiivi tutkinnosta tutkinnoista
illatiivi tutkintoon tutkintoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi tutkinnolla tutkinnoilla
ablatiivi tutkinnolta tutkinnoilta
allatiivi tutkinnolle tutkinnoille
muut sijamuodot
essiivi tutkintona tutkintoina
translatiivi tutkinnoksi tutkinnoiksi
abessiivi tutkinnotta tutkinnoitta
instruktiivi – tutkinnoin
komitatiivi – tutkintoine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo -
heikko vartalo tutkinno-
vahva vartalo tutkinto-
konsonantti-
vartalo		 -

1. vahvistettu opin- tai taidonnäyte, josta tavallisesti annetaan todistus

AMK-tutkinto, ammattikorkeakoulututkinto, ammattitutkinto, arkkitehdintutkinto, diplomitutkinto, jatkotutkinto, kielitutkinto, kirjastotutkinto, korkeakoulututkinto, kuljettajantutkinto, laivurintutkinto, lisensiaatintutkinto, loppututkinto, metsästäjäntutkinto, näyttötutkinto, oikeustutkinto, pastoraalitutkinto, perustutkinto, pääsytutkinto, päättötutkinto, saarnalupatutkinto, sisäänpääsytutkinto, tohtorintutkinto, tutkinnonuudistus, tutkintonimike, tutkintosuoritus, tutkintotilaisuus, tutkintotodistus, tutkintovaatimukset, tutkintovaatimus, virkatutkinto, välitutkinto, yliopistotutkinto, ylioppilastutkinto