1285-1286 (Tietosanakirja / 11. Täydennysosa)
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
1285
Suurvaltain sota
1286
seurauksia suhtautumisestaan bolsevikkeihin.
Vallankumouksellinen kiihotus tunkeutui Venäjältä
Saksaan. Venäjän lähettiläs Berliinissä käytti
asemaansa yhdyssiteiden solmiamiseen Saksan
omien vallankumouksellisten, n. s.
riippumattomien sosialistien kanssa. Salaisten järjestöjen
kautta bolsevismi alkoi saada jalansijaa Saksan
omassa armeiassa.
Saksan viimeiset hyökkäykset
länsirintamalla. Sukellussota ei tuonut
mukanaan sodan loppua. Mutta v:n 1918 alussa
saksalaiset, tilanteen kehittymisen johdosta idässä,
ensi kerran koko sodan aikana jälkeen syksyn
1914 olivat lukumäärältään ja sotavarustustensa
puolesta yhtä voimakkaat kuin vihollinen
länsirintamalla. Ameriikan Yhdysvallat olivat
lähettäneet joukkoja Ranskaan kenraali Pershingin
johdolla, mutta toistaiseksi varsin vähäisessä
määrässä. Niiden suuret uudet
asevelvollis-armeiat eivät vielä olleet valmiit. Saksan
sodanjohto saattoi niinmuodoin, kun maaperä talvella
1917-18 ei vielä ollut valmis rauhanneuvottelujen
alkamiseen, suunnitella musertavan hyökkäyksen
toimeenpanoa. Taistelut länsirintamalla saivat
keväällä 1918 ennen aavistamattoman laajuuden.
Hyökkäys alkoi lyhyen mutta tavattoman
voimakkaan tykistövalmistelun jälkeen 21 p. maalisk.
Scarpen ja Oise’n välillä. Parissa päivässä
saksalaiset saivat aikaan täydellisen
rintamanmur-ron. Nopeasti he ryhtyivät perääntyvien
vihollisten takaa-ajoon valloittaen takaisin koko sen
alueen, jonka he 1917 olivat luovuttaneet, sekä
tunkeutuen liittolaisten vanhojenkin
puolustuslinjojen yli. Jo maalisk. 24 p. valloitettiin
Pé-ronne, 24 p. Bapaume, 26 p. Albert ja Noyon.
Maalisk. 27 p. saksalaiset saivat haltuunsa
Mont-didier’n. Kuukauden lopulla heidän
pääponniste-lunsa kohdistuivat Amiens’in suunnalle. Suuren
hyökkäyksensä aikana saksalaiset olivat saaneet
lähes 100,000 vankia, 1,300 kanuunaa ja
suunnattomasti kaikenlaisia sotata rpeita. Mutta
Amiens pysyi liittoutuneiden hallussa. Niiden
onnistui kiireessä saada järjestetyksi itselleen
uusi rintama, riittävän vahva pidättämään
saksalaisten enempi eteneminen. Taisteluihin syntyi
lyhyt väliaika. Mutta huhtik. 9 p. saksalaiset
ryhtyivät uuteen suureen hyökkäykseen, tällä
kertaa pohjoisempana Lilleä vastapäätä olevalla
rintamalla sekä Ypernin alueella. Huhtik. 11 p.
valloitettiin Armentières. Sitä seuraavina päivinä
valloitettiin voimakkailla rynnäköillä koko se
alue Ypernin ympäristöllä, jonka englantilaiset
ja belgialaiset 1917 viisi kuukautta kestävillä
lukuisilla taisteluilla olivat saaneet haltuunsa.
Huhtik. 25 p. saksalaiset valloittivat
Keminel-vuoren ja samannimisen strategisessa suhteessa
tärkeän kylän Ypernin eteläpuolella. Kuitenkin
englantilaisten onnistui pitää hallussaan itse
Ypern ja estää saksalaiset murtamasta heidän
ranta-aluetta suojelevaa puolustusrintamaansa.
Edelläkerrotuissa taisteluissa myöskin
saksalaiset olivat kärsineet erinomaisen suuria tappioita
ja tarvitsivat aikaa joukkojensa täydentämiseen
sekä sotatarpeidensa uusimiseen. Mutta 27 p.
toukok. he panivat toimeen kolmannen valtavan
suuren hyökkäyksen, tällä kertaa ranskalaisten
rintamaa vastaan Laonin ja Reimsiu välillä.
Jälleen he saivat suuren menestyksen. He menivät
Aisne-joen yli. Toukok. 27 p. valloitettiin Sois-
sons; saman kuun 30 p. saavutettiin Maine-joki,
kuten syksyllä 1914. Kesäk. 1 p. valloitettiin
Chäteau-Thierry. Saksalaiset lähestyivät jo
Com-piègneä. Jälleen useita kymmeniä tuhansia
vankeja ja satoja tykkejä oli joutunut voittajien
saaliiksi.
V:n 1918 kesä muodosti sodan kriitillisen
huippukohdan länsirintamalla. Täydellisen häviön
vaara uhkasi ympärysvaltoja. Tappioistaan
huolimatta liittolaisten armeiat kuitenkin säilyttivät
sisäisen vastustuskykynsä. Ranskan hallitus,
Clé-menceaun johtamana, ei myöskään langennut
epätoivoon. Sekä Englannissa että Ranskassa
ryhdyttiin viimeisiin ponnistuksiin armeiojen
miehistön täydentämiseksi ja menetettyjen
sotatarpei-den korvaamiseksi. Ensi kerran sodan aikana
myöskin liittolaisten ylin johto keskitettiin yksiin
käsiin. Yhteiseksi ylipäälliköksi nimitettiin
keväällä 1918 ransk. kenraali Foch. Se mikä eniten
oli omansa ylläpitämään toivoa liittolaisissa, oli
tulossa oleva Ameriikan apu.
Saksalaisten sukellussota, joka ensimäisinä
kuukausinaan oli näyttänyt uhkaavan Englantia
perikadolla, oli 1918 suuresti kadottanut
tehoi-suuttaan. Liittolaiset ja etenkin Ameriikan
Yhdysvallat lisäsivät laivatelakkojensa tuotantoa
siihen määrin, että viimemainittuna v:na uusien
laivojen määrä korvasi upotettujen. Sitäpaitsi
puolustustoimet sukelluslaivoja vastaan kävivät
tehoisammiksi. Kesä- ja heinäkuussa 191S
upotettujen laivojen tonnimäärä ei kuukaudessa enää
ollut paljoa enemmän kuin puolet siitä, mitä se oli
ollut 1917. Sotalaivojen suojassa
ameriikkalais-ten onnistui sukelluslaivavaarasta huolimatta
kuljettaa armeiansa Atlannin valtameren yli.
Maalisk. 1918 Ameriikalla ei Ranskassa vielä ollut
enempää kuin 300,000 miestä, mutta pian
lukumäärä kasvoi valtavasti. Toukokuussa tuli
200,000 miestä lisää, kesäkuussa 245,000 miestä.
Heinäk. alussa Ameriikalla oli Ranskassa 900,000
miestä, ja seur. kuukausina kuljetukset
keskeytymättä jatkuivat.
Rauhanteko Venäjän kanssa oli Saksan
kannalta katsoen viipynyt liian kauan. Saksan
hyökkäykset olivat myöhästyneet. V:n 1918
alkupuolisko oli muodostunut tavallaan kilpailuksi
Saksan hyökkäysten ja Ameriikan avunannon välillä.
Saksalle oli ratkaisevaa, onnistuisiko sen lyödä
hajalle Englannin ja Ranskan armeiat, ennenkuin
Ameriikan apu ehtisi tulla. Tämä ei onnistunut.
Ponnistuksistaan uupuneina saks. armeiat
kohtasivat uuden vereksen vihollisen. Suurista
voitoistaan huolimatta Saksan ylin sodanjohto,
kuten Ludendorff perästäpain on tunnustanut, ei
kesällä 1918 enää voitonvarmasta arvostellut
tilannetta. Saksassa tosin yleinen mielipide
voittojen johdosta oli käynyt luottamukselliseksi, mutta
kuvaavaa tilanteelle oli, että ulkoasiain
valtiosihteeri Kühlmann 24 p. kesäk. valtiopäivillä
pitämässään puheessa lausui, ettei sota yksin
sotilaallisin keinoin ollut voitettavissa. Tämä
pessimistinen varomattomuus aiheutti hänen eronsa ja
amiraali v. Hintzen nimittämisen hänen
seuraajakseen. Mutta ennen pitkää kävi ilmi, että hän
asiallisesti oli oikeassa. Saksan menestysten
huippukohta oli saavutettu. Voittojen kääntyminen
tappioiksi oli edessä.
Keskusvaltojen n. s. sisäinen
rintama. Kaikissa maissa sota toi mukanaan pe-
i