1525-1526 (Tietosanakirja / 11. Täydennysosa)
Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Yhteysvälineet ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
1525
*
Yhteysvälineet—Ylioppilastutkinto
1526
saatiin aikaan sopimus, jonka mukaan Japani
luopui oikeudestaan valvoa Kiinan hallituksen
toimia ja antoi Santungin takaisin pidättäen
itselleen siellä vain taloudellisia oikeuksia, mutta
sitoutuen luopumaan hallinnon valvonnasta,
sittenkuin Kiina 011 suorittanut luovutuksesta
seuraavat korvaukset, y. m.
V. 1916 Haitin ja San Domingon
neekeiitasa-vallat tulivat Y:n vasallivaltioiksi. V. 1917 Y.
saivat ostamalla haltuunsa Tanskan
länsi-intialaiset siirtokunnat.
Y:n sisällisestä historiasta mainittakoon, että
edustajahuone toukok. 1919 hyväksyi naisten
äänioikeuden ja että yleinen väkijuomain
kieltolaki astui voimaan 16 p. tammik. 1920. Samalla
kuin Y:n hallitus on asettunut leppymättömälle
kannalle Venäjän neuvostovaltaan nähden, on se
omalla alueellaan jyrkästi ehkäissyt, kaiken
bol-sevistisen kiihotuksen. Mitä liike-elämään tulee,
on Yrssakin sodan jälkeen, varsinkin 1921,
ollut tuntuva liikepula. Sotaväen hajalle
laskeminen, sotateollisuuden loppuminen ja
alempi-valuuttaisten maiden kilpailu 011 sielläkin
vaikuttanut tuotannon supistamista ja työttömyyttä.
J. F.
Yhteysvälineet, sotatoimintaan soveliaat,
kaikki nykyaikaisen tekniikan tarjoamat keinot,
tietojen, käskyjen, ilmoitusten j. n. e. nopeaa
välitystä varten. Y:nä käytetään m. m. autoa,
polkupyörää, optillista tiedonantoa joko valon
tai lippujen avulla, puhelinta, sähkölennätintä,
kipinäsähkötintä. W. E. T.
Yhteyttämisteho 1. assimilatorinen
efekti on kä-site, jonka avulla koetetaan
arvostella ihmisten ja eläinten ravitsemiseen
käytettävien viljelyskasvien taloudellista arvoa
kasvien suorittaman työn perustuksella, s. o.
ottamalla huomioon erilaisten kasvien kyky tuottaa
hyödyllisiä aineita. Käsitteen on esittänyt
wieni-läinen fysiologi Siegfrid Strakoscli 1907. Y.
saadaan jakamalla kasvin määrätyltä pinta-alalta
tuottamien hyödyllisten aineiden
(hiilihydraattien, munanvalkuaisaineiden ja rasvan)
raha-arvo (tuotanto-arvo) sadon samalta alalta
ottamien kasvinravintoaineiden (typen, fosforihapon
ja kalin) raha-arvolla (kulutusarvo). Kasvin
sisältämien hyödyllisten aineiden arvo lasketaan
niiden tärkkelysarvon (ks. Rehuarvo, VII
Os.) mukaan lisäämällä tähän vielä sulavien
munanvalkuaisaineiden arvosta se osa, mikä ei
sisälly munanvalkuaisaineiden edustamaan
tärkke-lysarvoon. Saksassa ennen suurvaltain sotaa
vallinneiden hintojen mukaan laskettuna on
jyvä-kasvien y. 3,6-4,7, palkokasvien 14,9-24,4, perunan
5,5, turnipsin 3,i, sokerijuurikkaan 9,§, timotein
2,ö. Kasveista, joiden viljelys ja käyttö ovat
jokseenkin samanlaiset, tulevat sekä
yksityisettä kansantaloudellisesti edullisimmiksi ne, jotka
antavat suurimman tuotantoarvon ylijäämän
(= erotus tuotanto- ja kulutusarvojen välillä).
[Konrad zu Putlitz und Lothar Meyer,
„Landlexikon" (1911); Rieh. V. Stigell, „Laskelmia
viljelyskasvien työtuloksista" (1919).] J. F. S.
Yhtymispainot ks. A t o m i t e o r i a, I Os.
Yhtyneet paperitehtaat o.-y., perustettu 1920
yhdistämällä Myllykosken puuhiomo o.-y., O.-y.
Simpele ja O.-y. Jämsänkoski; pääkonttori
Helsingissä; osakepääoma (1921) Smk. 23,500,000: -;
omistaa Myllykosken puuhiomon (ks. 1. Täyd.),
Jämsänkosken paperitehtaan (ks. t. III Os.) |«
Simpeleen tehtaat (kp. Simpele, VIII Os.).
K. J. V.
Yksilövalinta ks. P e d i g r e e, Täyd.
Yksityiskoulut ks. O p p i k o u 1 u, Täyd.
Yleinen työvelvollisuus ks. Työvelvolli
s u u s, Täyd.
Yleisesikunta, sotilasvirasto, jonka tehtävänä
on maan puolustusta varten tarpeellisen
sotatie-teellisen valmistelutyön suorittaminen. Suomen
y:aa johtaa tasavallan presidentin alainen
yleisesikunnan päällikkö. Tehtäviensä mukaisesti y.
on jaettu eri osastoihin, joiden töitä johtavat
osastopäälliköt. TV. E. T.
Yleisesikuntaupseeri, yleisesikunta-akatemian
tutkinnot suorittanut upseeri. Suomeu armeiassa
on sitäpaitsi upseereja, jotka ovat erikoisella
nimityksellä määrätty y:ksi. W. E. T.
Ylempi merenkulkukoulu ks.
Merenkulkuoppilaitokset, Täyd.
Yliesikunta, suojeluskuntain korkein
komen-tovirasto (ks. Suojeluskuntaliike, Täyd.).
* Ylihärmä. 3,825 as. (1919).
Yli-Ii, uusi seurakunta, määrätty
perustettavaksi osista Iin pitäjää sen. päät. 16 p:ltä elok.
1917.
Ylijuoksija (saks. Überläufer),
sotilaskin-kuri, joka menee vihollisen puolelle
vapaaehtoisesti paeten omasta joukostaan.
* Ylikiiminki. 3,045 as. (1919). Kirkon
alttaritaulu „Vapahtaja ristillä" on vanha,
tuntemattoman tekemä.
*Ylimarkku. 3,561 as. (1919).
* Ylioppilastutkinto on järjestetty uudestaan
asetuksella 15 p. jouluk. 1919. Oleellisin muutos
vanhaan ylioppilastutkintojärjestykseen 14 p.
tammik. 1874, joka nyt on kumottu, 011
yliopistossa toimeenpantujen suullisten kuulustelujen
poistaminen. Suulliset loppututkinnot tapahtuvat
yksinomaan kouluissa. Ne pannaan toimeen
kevätlukukauden kuluessa ylimmän luokan eri
oppiaineissa ja kouluhallitus voi, jos katsoo sen
tarpeelliseksi, määrätä niitä valvomaan yhden tai
useampia kouluneuvoksia taikka muita
asiantuntijoita, joilla on oikeus ottaa osaa tutkittavien
arvostelemiseen sekä määrätä, että oppilaan on
suoritettava uusi tutkinto. Myöskin
arvostelu-kokous, jonka tutkijat yhteisesti pitävät
tutkintojen päätyttyä koulun johtajan toimiessa
puheenjohtajana, voi määrätä oppilaan suorittamaan
määräajan kuluttua uuden suullisen tutkinnon.
Suullisten kuulustelujen ohella kuuluu
ylioppilastutkintoon edelleenkin kirjallisia kokeita, joita
johtaa, järjestää ja arvostelee erityinen
tutkintolautakunta. Siihen kuuluu puheenjohtaja ja
tarpeellinen luku yliopiston opettajia, mitkä
konsistori määrää, sekä enintään neljä kouluhallituksen
oppikouluosastonsa kouluneuvosten tai muideu
koulutointa tarkoin tuntevien henkilöiden
keskuudesta määräämää jäsentä. Kirjoituskokeet
pannaan toimeen huhtikuun aikana ja syyskuun
alkupuoliskolla. Niitä 011 nyttemmin viisi:
a) äidinkielessä: b) toisessa kotimaisessa
kielessä, käännös opetuskieleen; c) vieraassa
kielessä. klassillisissa lyseoissa käännös latinasta
opetuskieleen sekä muissa oppilaitoksissa kaksi
käännöstehtävää, toinen, vaihtoehtoisesti oppilaan
valinnan mukaan, käännös saksan-, ranskan- tai
englanninkielestä opetuskieleen, sekä toinen, ai-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Project Runeberg, Fri Oct 18 16:54:32 2024 (aronsson) (download) << Previous Next >>
https://runeberg.org/tieto/11/0781.html

