Ville Peltosen Emmi-tytär, 16, tähtää maailman huipulle – lopetti koulun yläasteen jälkeen
- ️Fri Oct 07 2016
Ville Peltosen Emmi-tytär on yksi Suomen lahjakkaimmista taitoluistelijoista. Hän on viihtynyt jäällä 2-vuotiaasta asti.
Emmi Peltonen, marraskuussa 17, on ollut luistimilla lähes koko ikänsä.
– Olin 2-vuotias, kun minulle laitettiin luistimet jalkaan. Siitä lähtien olen luistellut, Emmi kertoo.
Ja tehty työ näkyy: Finlandia Trophyyn loppuviikolla osallistuva Peltonen on yksi suomalaisen taitoluistelun suurlupauksista.
Peltosen perheessä kaikki muutkin pysyvät luistimilla. Parhaiten tiedetään toki isä Ville Peltonen, jääkiekon maailmanmestari, joka teki komean peliuran NHL:ää myöten.
Äiti Hanna Peltonen oli aikanaan SM-tason taitoluistelija. Sisaruksista kaksoisveljet Alex ja Jesper, 18, pelaavat jääkiekkoa, pikkusisko Nelli, 11, harrastaa muodostelmaluistelua.
– Myös isoäitini oli taitoluistelija, Emmi lisää. Isän puolelta muistetaan toki myös Villen isä Esa Peltonen, 277 A-maaottelua ja monet MM- ja olympiakisat pelannut kiekkoilija.
Olisitko voinut valita jääkiekon?
– En todellakaan! En edes ymmärrä siitä mitään.
Emmin isä Ville Peltonen teki pitkän huippu-uran jääkiekkoilijana. Äiti-Hanna oli SM-tason taitoluistelija. Kuvassa Ville ja Hanna Naganon olympiakisojen jälkeen 1998.Kuva: Kari Kuukka
Vanhemmat ovat olleet tärkeänä tukena Emmin luistelu-uralla.
– Meillä on hyvä tiimi, hän korostaa.
– Jos on esimerkiksi jotain vammoja tai kipuja, niin soitan isälle. Hän tietää sellaisista kaiken.
Korven ex-valmentajan opissa
Viime kaudella isälle oli asiaa, sillä kausi meni osittain piloille selän alettua oireilla.
– Nyt on takana ensimmäinen kesä, kun olen pystynyt harjoittelemaan ilman mitään ongelmia. Tuntuukin että olen sen ansiosta kehittynyt.
Peltonen vietti kesällä pitkiä jaksoja Kaliforniassa, jossa hän harjoitteli huippuvalmentaja Rafael Arutyunianin opissa. Kyseessä on sama valmentaja, jonka oppiin Kiira Korpi meni syksyllä 2013.
Emmi Peltonen syntyi Nashvillessä ja on harjoitellut paljon Kaliforniassa. Kuva on Finlandia Trophyn harjoituksista torstailta.Kuva: Antti Aimo-Koivisto
Venäläissyntyinen Arutyunian on valmentanut useita arvokisamitalisteja. Tällä hetkellä hänen valmennuskeskuksessaan harjoittelee muun muassa kevään MM-hopeamitalisti Ashley Wagner.
– Siinä porukassa on aivan upeaa harjoitella! Motivaatio löytyy itsestään ja olosuhteet ovat hienot.
Syntyi Nashvillessä
Emmi Peltosen syntymäkaupunki on Nashville. Ville Peltonen edusti Predatorsia vuosina 1998–2001.
– Englanti on vahvempi kieleni, mutta osaan jo suomeakin! Emmi naurahtaa.
Hän kävi kolme ensimmäistä kouluvuottaan Yhdysvalloissa, sen jälkeen kolme seuraavaa englanninkielisessä koulussa. Yläasteen hän kävi suomenkielisessä koulussa.
Tällä hetkellä Peltonen keskittyy täysillä taitoluisteluun eikä opiskele missään. Hän lopetti koulunkäynnin yhdeksänteen luokkaan.
– Ainakin 2018 olympiakisoihin asti. Sen jälkeen katsotaan tilanne uudestaan.
Nykyharjoitustahdilla opiskeluun ei juuri aikaa jäisikään. Luistelijalupauksella on 2–3 jääharjoitusta päivässä, minkä päälle tulee vielä sali- tai oheisharjoittelu.
Miten sen jaksaa?
– Ihan hyvin!