doria.fi

Opinto-opas 2019 : sotatieteiden tohtorin tutkinto

Tämä opinto-opas on laadittu uudistetun sotatieteiden tohtorin tutkinnon kokonaisuuden ymmärtämiseksi ja tutkintoa suorittaville opiskelijoille opintojen suunnittelun perustaksi. Opas on laadittu kesäkuussa 2019 hyväksytyn opetussuunnitelman perusteella, ja tähän on koostettu sotatieteiden tohtorin tutkintoon liittyvät perustiedot sekä tutkintosisällöt.

Kaikki vuoden 2019 opetussuunnitelman hyväksymisen jälkeen opintonsa aloittavat opiskelijat noudattavat opinnoissaan vain tätä opetussuunnitelmaa. Myös jo aiemmin opintonsa aloittaneiden opiskelijoiden suositellaan siirtyvän noudattamaan uutta opetussuunnitelmaa.

Ennen kesäkuussa 2019 hyväksytyn opetussuunnitelman (70 op) käyttöön ottoa opintonsa aloittaneet opiskelijat voivat halutessaan suorittaa tohtorin opintonsa loppuun joulukuussa 2015 hyväksytyn opetussuunnitelman mukaisesti vuoden 2023 loppuun asti.

Halutessaan vaihtaa vanhasta, vuoden 2015 opetussuunnitelmasta uuteen, opiskelija vastaa itse yhteistyössä väitöskirjan ohjaajan, Tutkimusalan ja Opintoasiainosaston kanssa edellisen opetussuunnitelman mukaisesti suoritettujen opintosuoritusten hyväksymisestä vuoden 2019 opetussuunnitelman mukaisiksi. Lisäksi opiskelija laatii yhteistyössä väitöskirjan ohjaajan kanssa uuden opetussuunnitelman mukaisen henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman, jonka hyväksyy tutkimusjohtaja.

Aiemmin suoritettujen opintojen rinnastettavuutta ja opintosuoritusten hyväksymistä osaksi uuden opetussuunnitelman mukaisia opintoja arvioidaan ja päätetään opintosuorituksittain tapauskohtaisesti. Aiemmin suoritettujen opintojen hyväksymisessä pyritään kuitenkin noudattamaan joustavuutta. Hyväksymisen arviointiperusteena on, miten hyvin ne vastaavat uudessa opetussuunnitelmassa kuvattujen opintojaksojen osaamistavoitteita. Näin ollen kaikkia aiemmin suoritettuja opintoja ei voida välttämättä hyväksyä osaksi uutta henkilökohtaista opiskelusuunnitelmaa. Lisäksi uuteen opetussuunnitelmaan siirtyminen saattaa edellyttää myös täydentävien opintojen suorittamista.

Opinto-oppaan alussa olevasta luvusta löytyy perustietoa sotatieteiden tohtorikoulutuksesta. Luvussa kuvataan koulutuksen perustehtävä ja sen tuottama osaaminen. Lisäksi luvussa on kuvattu tutkinnon rakenne ja tavoitteet, opetussuunnitelmamalli ja opintojen toteutus. Lukuihin 1 ja 2 on koottu tutkintoon kuuluvien opintojen sisällöt. Luvussa 3 annetaan perusteet täydentävien opintojen sisällöstä. Lisäksi liitteessä 1 on määritetty tohtoriopintojen eri opintosuoritusvaihtoehtojen yhteiset mitoitusperusteet.

Liitteessä 2 on perusteet henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman (HOPS) laatimisesta. Uuden opetussuunnitelman käyttöön ottoon liittyen kaikki henkilökohtaiset opintosuunnitelmat, myös jo aiempien opintojen mukaiset, on laadittava tai päivitettävä kyseiselle pohjalle. Liitteessä 2 esitettyä pohjaa käytetään jatkossa henkilökohtaisen opiskelun suunnittelemisen lisäksi myös suoritettujen opintojen hyväksymisen ja niistä ilmoittamiseen sekä opintojen edistymisen seuraamiseen.

Opinto-oppaasta ja sen luvuista löytyvät tarvittavat perusteet henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman laatimiseksi. Tavoitteena on, että opintosisällöt tukevat väitöstutkimusta ja asiantuntijuuden kehittymistä sekä tuottavat tutkinnolle asetettujen osaamisvaatimusten mukaisen osaamisen.

Opintojen etenemisen kannalta on hyvä tutustua opinto-oppaaseen huolella opintojen kokonaisuuden ymmärtämiseksi ja niiden suunnittelemiseksi tarkoituksenmukaisella tavalla. Opintojen suunnittelun ja niiden toteuttamisen osalta keskeisessä roolissa on väitöstutkimuksen ohjaaja, jonka kanssa yhdessä suunnitellaan asiantuntijuutta parhaalla mahdollisella tavalla kehittävän tutkintosisällön.

Opintojen suunnitteluun tai opintojen kokonaisuuteen liittyen lisätietoja antavat ja auttavat ohjaavan professorin lisäksi Maanpuolustuskorkeakoulun tutkimusala sekä opintoasiainosastolla koulutussuunnittelija ja kurssisihteeri.