Järjestötoiminta
- ️Tue May 12 2020
Suomen Punainen Risti on yksi Suomen suurimmista kansalaisjärjestöistä. Tehtävämme on auttaa ihmisiä katastrofien ja onnettomuuksien sattuessa ja kouluttaa heitä varautumaan niihin. Kannustamme ja koulutamme ihmisiä myös hoitamaan terveyttään ja pitämään huolta toisistaan.
Suomen Punainen Risti on julkisoikeudellinen yhdistys, jonka toimintaan sovelletaan yhdistyslakia järjestöä koskevassa laissa erikseen määrätyin osin. Punaisen Ristin säännöt hyväksytään järjestön yleiskokouksessa ja annetaan tasavallan presidentin asetuksella. Suomen tasavallan presidentti toimii myös järjestön suojelijana. Järjestön oikeus Punaisen Ristin nimen ja tunnuksen ilmaisevaan käyttöön on suojattu lailla.
Jäsenet johtavat järjestöä
Suomen Punaisen Ristin kymmenettuhannet jäsenet ja vapaaehtoiset toimivat oman paikkakuntansa paikallisosastoissa.
Järjestössä ylintä päätäntävaltaa käyttää jäsenistöä edustava yleiskokous, joka kokoontuu joka kolmas vuosi. Yleiskokouksessa järjestölle valitaan hallitus ja valtuusto, jotka johtavat järjestön toimintaa.
Kahdentoista piiritoimiston työntekijät tukevat osastojen vapaaehtoisia. Piirit muun muassa järjestävät oman alueensa vapaaehtoisille koulutuksia ja tapahtumia, joissa vapaaehtoiset jakavat kokemuksia, oppivat uusia taitoja ja saavat uutta intoa auttamistoimintaan. Piirit myös ylläpitävät ja tarvittaessa johtavat alueellista varautumista sekä ylläpitävät alueellista viranomaisyhteistyötä.
Valtakunnallista vapaaehtoistoimintaa ja Punaisen Ristin auttamistyötä koordinoi keskustoimisto. Sen vastuulla ovat muun muassa koko organisaation toiminnan kehittäminen, viranomaisyhteistyö, valtakunnalliset kampanjat kuten Nälkäpäivä, ja kansainvälinen avustustyö. Lisäksi keskustoimisto vastaa Punaisen Ristin kannanotoista ja pyrkii edistämään järjestön arvoja suomalaisessa päätöksenteossa.
![Punaisen Ristin yleiskokous](https://www.punainenristi.fi/globalassets/6.-tyomme--paasivu/jarjestotoiminta/yleiskokous-sivu/yleiskokous-kuvat/spr-yleiskokous-2017.jpg?width=800&height=449&quality=80)
Punaisen Ristin yleiskokous
Punaisen Ristin toimintalinjaus 2024–2026.
![Lausunnot](https://www.punainenristi.fi/globalassets/6.-tyomme--paasivu/jarjestotoiminta/lausunnot/spr_brand_tre_44-1.jpg?width=800&height=449&quality=80)
![Järjestötoimintaan liittyvät julkaisut](https://www.punainenristi.fi/globalassets/6.-tyomme--paasivu/jarjestotoiminta/jarjestotoimintaan-liittyvat-julkaisut/ylk_finlandia-talo-2017-88_1200x630.jpg?width=800&height=449&quality=80)
Järjestötoimintaan liittyvät julkaisut
![Punaisen Ristin hallitus ja valtuusto](https://www.punainenristi.fi/globalassets/6.-tyomme--paasivu/lippu.jpg?width=800&height=449&quality=80)
Punaisen Ristin hallitus ja valtuusto
![Liity jäseneksi](https://www.punainenristi.fi/globalassets/6.-tyomme--paasivu/liity--jaseneksi/jasenkampanja_kuva_5_fi_1200x630.jpg?width=800&height=449&quality=80)
Liity jäseneksi
![Eettinen ja vastuullinen Punainen Risti](https://www.punainenristi.fi/globalassets/6.-tyomme--paasivu/eettinen-ja-vastuullinen-punainen-risti/spr-lippu-punainen-risti_pieni-kuva2.jpg?width=800&height=449&quality=80)
Eettinen ja vastuullinen Punainen Risti
![Lehdet](https://www.punainenristi.fi/globalassets/6.-tyomme--paasivu/jarjestotoiminta/lehdet/spr-lehdet_pieni-kuva.jpg?width=800&height=449&quality=80)
Lehdet
![Brändi, visuaalinen ilme ja audio](https://www.punainenristi.fi/globalassets/6.-tyomme--paasivu/jarjestotoiminta/suomen-punaisen-ristin-brandi-ja-visuaalinen-ilme/spr_brandi_ja_visuaalinen_ilme_1200x630.jpg?width=800&height=449&quality=80)
Brändi, visuaalinen ilme ja audio
![Historia](https://www.punainenristi.fi/globalassets/6.-tyomme--paasivu/historia/img_0047_1200x630.jpg?width=800&height=449&quality=80)
Historia
![Tutustu Punaisen Ristin arkistoon](https://www.punainenristi.fi/globalassets/6.-tyomme--paasivu/jarjestotoiminta/arkistot-ja-tietopyynnot/spr-historia-kortisto-arkisto.jpg?width=800&height=449&quality=80)
![Luottamustehtävät palkatonta vapaaehtoistyötä](https://www.punainenristi.fi/globalassets/6.-tyomme--paasivu/jarjestotoiminta/suomen-punaisessa-ristissa-luottamustehtavat-ovat-palkatonta-vapaaehtoistyota/yleiskokous_paiva2_ov-554-2_1200x630.jpg?width=800&height=449&quality=80)