Niilo Tarvajärvi on kuollut
- ️Mon Jun 09 2008
Artikkeli on yli 16 vuotta vanha
25.8.2002 21:20Päivitetty 9.6.2008 17:58
Kamarineuvos Niilo Tarvajärvi on kuollut sunnuntaina iltapäivällä Helsingissä. Tarvajärvi oli kuollessaan 87-vuotias.
Kamarineuvos, majuri evp. Niilo Tarvajärvi syntyi Espoossa vuonna 1914.
Hän kävi kadettikoulun ja toimi sodassa patterin päällikkönä. Sodan jälkeen hän oli muissa tehtävissä puolustusvoimissa vuoteen 1950 saakka.
Eetteriin Tarvajärvi pääsi jo jouluna 1941, kun hän esiintyi rintamakorsusta suorana radioidussa kuuluisassa Tulilinjojen joulu -ohjelmassa.
Upseerin ura jäi, kun Tarvajärvi päätti hakeutua töihin Yleisradioon. Ylessä hän työskenteli mm. teatteriosastossa sekä tv- ja viihdetoimittajana.
Viihteen veteraani ja poliitikko
Tarvajärven maineikkaimpia ohjelmia olivat radion Tervetuloa aamukahville ja television Laatikkoleikki.
Suomalaisten sunnuntaiaamujen suosikkiohjelma aamukahvi päättyi aina Tarvan sanoihin "ylös, ulos ja lenkille".
Hän veti myös keräyksiä. Vuonna 1967 Tarvajärven järjestämällä keräyksellä hankittiin poliisille 58 uutta autoa.
Yleisradion lisäksi Tarvajärvi työskenteli 60-luvun lopulla vapaana toimittajana Mainosteleviossa.
Hän ehti mukaan myös politiikkaan. Kokoomuksen kansanedustajana Tarvajärvi oli vuosina 1970 - 1972. Kamarineuvos Tarvajärvestä tuli vuonna 1989. Televisio- ja radio-ohjelmia hän teki vuosikymmenten aikana yli 4 000.
Koko kansan Tarva
Mittavan uransa kuluessa Niilo Tarva- järvestä tuli koko kansan "Tarva".
Suosiota kuvaa esimerkiksi se, että hänet valittiin eräässä äänestyksessä koko 60-luvun kolmanneksi suosituimmaksi suomalaiseksi.
Tarvajärvi kuvasi itseään parantumattomaksi optimistiksi, joka tarttui innolla uusiin haasteisiin. Uran suurimmaksi pettymykseksi jäi Joulumaa-hankkeen epäonnistuminen.
Muistelmissaan "Satu Maista" Niilo Tarvajärvi sanoo runossaan Elämäni: Toimeen olen tullut, tehnyt myös työtä. Kevyttä se on ollut hyvän tahdon myötä.
YLE24