yle.fi

Hanoi Rocks tekee paluun alkuperäisessä kokoonpanossa – Sami Yaffa: "Kun hörhöt alkaa soittaa yhdessä, siitä tulee hyvä kaaos"

  • ️Thu Sep 08 2022

Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Hanoi Rocks esiintyy Michael Monroen syntymäpäivien juhlakeikalla syyskuussa.

Hanoi Rocksin alkuperäiskokoonpano tekee paluun

Minna Rinta-Tassi,

Ville Vedenpää

7.9.2022 12:57Päivitetty 8.9.2022 10:02

Suomen kaikkien aikojen merkittävimpiin rock-yhtyeisiin kuuluvan Hanoi Rocksin alkuperäiskokoonpano esiintyy yhdessä ensimmäistä kertaa yli 40 vuoteen.

Bändin jäsenet Michael Monroe, Andy McCoy, Sami Yaffa, Nasty Suicide ja Gyp Casino osallistuivat keskiviikkona Helsingin Tavastialla tiedotustilaisuuteen, jossa yhteisesiintyminen julkistettiin.

Yhtyeen keulahahmo, laulaja Michael Monroen mukaan kyseessä ei ole varsinainen Hanoi Rocks re-union, vaan yhtye tekee paluun Monroen 60-vuotisjuhlakeikan huipennuksena. Alkuperäinen Hanoi Rocks -kokoonpano nousee lavalle konsertin lopuksi.

Hanoi Rocks ryhmäkuvassa.
Tältä yhtye näytti vuonna 1982. Kuva: Andre Csillag / Shutterstock / All Over Press

Kesäkuussa 60 vuotta täyttäneen Michael Monroen syntymäpäivää juhlistetaan Helsingin jäähallissa 23. syyskuuta.

Hanoi Rocks on nähty alkuperäisessä kokoonpanossaan lavalla edellisen kerran Helsingin Tavastialla 27. heinäkuuta vuonna 1982.

– Ajattelin aluksi, että esiintyminen olisi yllätys, mutta sitten halusimmekin kertoa siitä julkisesti etukäteen, että se olisi reilumpaa faneja kohtaan, Michael Monroe sanoo.

Tiedotustilaisuudessa Hanoi-viisikko istui lavalla tiedotusvälineiden kuvattavana ja haastateltavana.

– Perhosia vatsassa. Ihan epätodellinen tunne. Ollaan kaikki tässä nyt, Monroe sanoo.

Hanoi Rocksin kitaristi Nasty Suicide on tulevasta esiintymisestä innoissaan.

– Odotan keikkaa kuin lapsi odottaa jätskiä, hän toteaa.

Rumpali Gyp Casinosta on hienoa, että Hanoi Rocks on koolla 40 vuoden tauon jälkeen.

– Parasta on olla yhdessä näiden tyyppien kanssa. On kiva nähdä heitä.

Basisti Sami Yaffa kertoo, että lähti "heti messiin", kun kuuli mahdollisuudesta esiintyä yhdessä.

– Meillä on määrätynlainen kemia, siitä ei pääse mihinkään. Kun hörhöt alkaa soittaa yhdessä, siitä tulee hyvä kaaos.

Michael Monroe laulamassa. Hieno pörröinen kampaus.
Michael Monroe kuvattuna Hanoi Rocksin keikalla Helsingin Tavastialla 14.1. 1982. Kuva: Jari Flinck / Yle
Mike Monroe.
Michael Monroe Tavastialla 7.9. 2022. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle

Hanoi Rocks oli kansainvälinen menestys

Hanoi Rocks oli ensimmäinen suomalainen rockbändi, joka teki todellisen kansainvälisen läpimurron. 1980-luvulla hanoi Rocks oli kansainvälisesti menestynein suomalaisyhtye.

Kulttimaineeseen noussut yhtye aloitti vuonna 1979 ja jatkoi vuoteen 1985 saakka. Yhtye kasattiin uudelleen vuonna 2001 ja se esiintyi vuoteen 2009 saakka.

Yhtye sai musiikkiinsa vaikutteita glam rockista, punkista ja hard rockista.

Hanoi Rocks äänitti alkuperäiskokoonpanollaan kolme ensimmäistä albumiaan: Bangkok Shocks, Saigon Shakes, Hanoi Rocks (1981), Oriental Beat (1982) ja Self Destruction Blues (1982).

Kuuntele tästä, miltä Tragedy-kappale kuulostaa. Nauhoite on Hanoi Rocksin tv-esiiintymisestä vuodelta 1981.

Michael Monroen ja Andy McCoyn perustamassa Hanoi Rocksin kokoonpanossa on ollut useita muutoksia.

Yhtyeen sisäisten ristiriitojen jälkeen rumpali Gyp Casino jätti yhtyeen vuonna 1982. Hänen tilalleen tuli Nicholas Dingley eli Razzle.

Traagisin tapahtuma yhtyeen taipaleella oli vuonna 1984, kun Razzle kuoli auto-onnettomuudessa Los Anglesissa. Onnettomuuden seurauksena yhtye hajosi.

Hanoi Rocksilla on ollut vaikutus monen muun yhtyeen musiikkiin. Useat kansainväliset yhtyeet, esimerkiksi Foo Fighters, Guns N´Roses ja Skid Row ovat kertoneet saaneensa vaikutteita arvostamaltaan Hanoi Rocksilta.

Andy McCoy on tehnyt useita Hanoi Rocksin kappaleista. Haastattelussa hän muistelee uransa alkua ja Hanoi Rocksia vuonna 1995.
Andy McCoy polttaa tupakkaa.
Andy McCoy Hanoi Rocksin tiedotustilaisuudessa 7.9. 2022. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle

Mitä muistoja Hanoi Rocks herättää sinussa? Osallistu keskusteluun.

Lue myös: Sami Yaffa siirtyi taka-alalta valokeilaan: “Pääsin sen kynnyksen yli, että ahaa, noi katsoo mua”

Kuuntele: Michael Monroe 60 vuotta! Rockin parhaiten varjeltu salaisuus ei anna periksi