Pesäpallo otti sata vuotta sitten syntyaskelia
- ️Sat Nov 14 2020
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha
Kansallispelinä pidettävän pesäpallon varsinainen kilpailutoiminta alkoi vuonna 1922.
Nykymuotoinen pesäpallo-ottelu viettää lauantaina satavuotisjuhliaan, sillä lajin ensimmäinen koeottelu pelattiin Helsingin Kaisaniemessä 14. marraskuuta 1920. Lajin kehitti urheiluvaikuttaja Lauri Pihkala.
"Tahko" Pihkala yhdisteli lajiin aineksia eri pallonlyöntipeleistä, muun muassa kuningaspallosta, pitkäpallosta ja baseballista, johon oli tutustunut Yhdysvalloissa. Pesäpallon nimi vakiintui baseballin käännöksenä jo 1910-luvun alkupuolella, ja sen keksi suomalaisen naisliikunnan uranuurtaja Anni Collan.
Ensimmäisessä koeottelussa pelasivat Pesäpalloliiton tiedotteen mukaan Pioneeripataljoona 1 ja Hämeenlinnan suojeluskunta sekä joidenkin tietojen mukaan myös Helsingin Pallonlyöjät.
Kansallispelinä pidettävän pesäpallon varsinainen kilpailutoiminta alkoi vuonna 1922, joten laji viettää kahden vuoden kuluttua merkkivuotta. Ensimmäisen miesten Suomen mestaruuden voitti Helsingin Pallonlyöjät. Naisten mestaruudesta pelattiin ensi kerran 1931, ja mestariksi ylsi Lahden Mailaveikot.
Lue myös: