Leijonat voitti olympiakultaa! Suomelle historian ensimmäinen jääkiekon olympiavoitto
- ️Sun Feb 20 2022
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha
Jääkiekon miesten olympiafinaali Pekingissä on pelattu. Vahvan finaalin pelannut leijonajoukkue kaatoi edelliskisojen voittajan Venäjän olympiakomitean joukkueen.
20.2.2022 8:19Päivitetty 20.2.2022 11:06
Suomen miesten jääkiekkomaajoukkue on voittanut olympiakultaa. Finaalissa kaatui 2018 kisoissa juhlinut Venäjän olympiakomitean joukkue. Suomi voitti loppuottelun Pekingissä 2–1. Maalintekijöinä Ville Pokka ja Hannes Björninen.
Miesten jääkiekon olympiahistoriassa venäläiset olivat aiemmin voittaneet yhdeksän kultamitalia (Neuvostoliitto ja IVY mukaan lukien). Suomi oli aiemmin ollut kerran olympiafinaalin häviävä osapuoli, Torinossa 2006. Myös 1988 Calgaryssa Suomi sai hopeaa. Lisäksi Suomi oli voittanut neljä olympiapronssia.
Näin ottelu eteni
1. erä:
Leijonat aloitti terävästi. Ensimmäinen seitsemän minuuttia oli Suomen erittäin vahvaa hallintaa. Venäjän kookas maalivahti Ivan Fedotov hoiteli kuitenkin Suomen pari vaarallista paikkaa.
– Venäläisistä huokuu kunnioitus suomalaista jääkiekkoa kohtaan. Tämä on vähän aran oloista. Heidät on saatu tietyllä tavalla jo lähtökohtaisesti vähän siltaan pelaamisen kanssa, Yle Urheilun asiantuntija Ismo Lehkonen näki.
Kun avauserää oli pelattu 6.59, Leijonien neloskentän sentteri Hannes Björninen oli huolimaton hyökkäyspäässä ja sai rangaistuksen korkeasta mailasta.
Sekä Leijonien että venäläisten alivoima ennen finaalia oli ollut heikkoa. Venäjän joukkue ehtikin pelata ylivoimaa vain 18 sekuntia, kun kiekko oli verkossa. Mihail Grigorenko otti tyhjän tilan pois ja ampui b-pisteen kohdilta napakan rannelaukauksen takakulmaan. Moskovan TsSKA:n Grigorenkolle turnauksen ensimmäinen tehopiste.
Ajassa 12.20 Damir Sharipzjanov joutui kahden minuutin istunnolle poikittaisesta mailasta. Leijonat ei pystynyt ensimmäistä ylivoimamahdollisuuttaan hyödyntämään, vaikka paikkoja saatiin rakennettua useita. Tässä vaiheessa Suomi oli laukonut maalia kohti jo 14 kertaa, venäläiset 4 kertaa.
– Leijonat ei selvästi jäänyt makaamaan maalin jälkeen. Päättäväisyyttä on edelleen ja tempoon saatiin jopa yksi napsu lisää, Lehkonen analysoi.
Tilanteessa 0–1 mentiin ensimmäisen erän loppuun asti, mutta vahvasti Leijonien komennossa. Venäläisten harvat laukaukset lähtivät kaukaa, eikä niissä ollut Harri Säterillä ongelmia. Puolustuspäässään venäläiset selvittivät suomalaisten tilanteet uhrautuvasti – ratkaisevat, vapauttavat syötöt jäivät Leijonilta piippuun.
Harri Säterille ensimmäisessä erässä kuusi torjuntaa, Ivan Fedotoville peräti 15.
– Vahva ensimmäinen erä Leijonilta. Suomi hyökkäsi hyvin kiekollisesti, sai syöttöjä vauhtiin ja suoria hyökkäyksiä, jotka Slovakiaa vastaan loistivat poissaolollaan kahden erän ajan. Mentiin aggressiivisesti kamppailemaan, pystyttiin riistämään kiekkoja, eikä jääty kaksinkamppailupelaamisessa ottavaksi osapuoleksi, summasi avauserän Yle Urheilun asiantuntija Juha Juujärvi.
2. erä:
Toinen erä alkoi siitä, mihin ensimmäinen jäi. Ajassa 23.28 pyöritys vihdoin tuotti tulosta. 1–1-tasoituksen tekijänä puolustaja Ville Pokka. 27-vuotiaalle Avangard Omskin pelaajalle turnauksen avausmaali melkoisen maukkaaseen paikkaan.
Maalin syntytapa ei ollut yllätys ottaen huomioon, missä Leijonat on olympiaturnauksessa ollut vahva. Neloskentältä vahva pyöritys hyökkäysalueella, kiekon palautus siniviivaan, josta Pokka toimitti varmuudella kohti maalia. Saku Mäenalanen oli tekemässä hyvää maskia, mutta silti kiekko lipsahti yllättävän helposti Fedotovin längistä. Syöttöpisteen saivat Björninen ja puolustaja Atte Ohtamaa.
– Hyvää laitataistelua, sitten nopea siirto ja matala laukaus aivan laidan läheltä. Se oli vähän Fedotovin maali, joten nyt mitataan häntä, Ismo Lehkonen tiivisti maalin synnyn.
Myös Leijonien ottelun toinen ylivoima toisen erän puolivälissä oli tulokseton. Leijonat sai mahdollisuutensa, kun Kirill Semjonov otti rangaistuksen kyynärpäätaklauksesta. Suomi sai kuvionsa kuntoon viivasta peliä pyörittäneen Sami Vatasen johdolla vasta ylivoiman loppuhetkillä.
– Askelmerkit eivät olleet kohdillaan, syötöt tulivat liiaksi eteen tai jäivät taakse. Ei päästy ampumaan suoraan, vaan piti aina ottaa haltuun, Lehkonen harmitteli.
Toinen erä oli ensimmäistä tasaisempaa, tarkempaa ja fyyisempää pelaamista. Säteri torjui erässä 7 kertaa ja Fedotov 5 kertaa.
– Kumpi saa vallan välineen haltuun? Siitä kamppaillaan nyt tasapäisesti ja se, joka saa kiekonhallinnan, lähtee viemään tätä peliä, sanoi Lehkonen, kun erää oli jäljellä jokunen minuutti.
Toiselle erätauolle mentiin 1–1-lukemissa. Laukaukset maalia kohti olivat kahden erän jälkeen Suomelle 21–14.
– Pelin virtauksen saaminen on vaikeaa, kun molemmat ovat varovaisia. Sen takia menee helposti minimipelaamiseksi ja sen ymmärtää, kun panokset ovat kovat, totesi Ismo Lehkonen.
Leijonien tasoitusmaalissa maskimiehenä isossa roolissa ollut Saku Mäenalanen sanoi kahden erän jälkeen, ettei Suomen tarvitse muuttaa pelaamisessa mitään.
– Pelaamme tasaviisikoin hyvin. Pysytään jäähyaitiosta poissa, niin tämä on meidän peli. Nämä ovat työmiesten pelejä, joten haluamme ratkoa, neloskentän laituri ilmoitti.
3. erä:
Mäenalanen ei puhunut tyhjää. Neloskenttä aloitti kolmannen erän myrskyn lailla rajulla hyökkäysmyllyllä. Erää ehdittiin pelata vain 31 sekuntia, kun Suomi siirtyi 2–1-johtoon.
Marko Anttila laukoi keskisektorista melko kaukaa, Hannes Björninen ohjasi kiekon reppuun taidokkaasti maalin edestä. Myös Atte Ohtamaa sai syöttöpisteen, ottelun toisensa.
Jäätyään tappiolle Venäjän olympiakomitean joukkue pääsi oikeastaan ensi kertaa ottelussa pyörittämään pidempiä hyökkäyspään myllyjä. Kun erää oli pelattu viisi minuuttia, pirteästi esiintynyt Arseni Gritsjuk laukoi vaarallisesti, mutta Säteri otti komean kopin.
Leijonien omat hyökkäykset alkoivat olla vähissä, mutta jo Slovakia-välierässä Suomi toki oli osoittanut, että puolustusalueen puolustuspeli kyllä sujuu.
Viimeistään pudotuspeleissä taas arvoonsa noussut neloskenttä jatkoi kuitenkin vahvoja otteitaan kääntäen pelin venäläisten päätyyn. Tällä kertaa Fedotov selvitti Björnisen avopaikan, mutta sen jälkeen Anttila hankki kampitusjäähyn Sergei Andronoville.
Muun muassa Miro Aaltosella ja Markus Granlundilla oli vetopaikkansa, mutta venäläisjoukkue kesti. Suomen ylivoiman päätyttyä Juuso Hietanen täräytti kiekon vielä yläriman kautta päätyverkkoon. Viimeiselle kuudelle minuutille lähdettiin joka tapauksessa Leijonien 2–1-johdossa.
Maalipaikkoja takaa-ajajaksi jääneille venäläisille toki jokunen siunaantui, mutta pääosin Leijonat puolusti erittäin vahvasti.
Parin viimeisen minuutin aikana Suomi pelasi maltilla, eikä venäläisten ollut helppo saada kiekkoa hallitusti edes Leijonien kenttäpäätyyn. Aivan loppuhetket Leijonat pystyi pitämään pelin keskialueella.
Omaa kieltään kertovat myös kolmoserän torjunnat: Ivan Fedotov 9, Harri Säteri vain 3. Koko ottelussa Suomi laukoi maalia kohti 31 kertaa, venäläiset 17 kertaa.
Suomen päävalmentaja Jukka Jalonen on voittanut Leijonissa nyt olympiakultaa ja kaksi MM-kultaa. Lisäksi hän on voittanut MM-kultaa Nuorten Leijonien päävalmentajana.
"Aika makeeta"
Leijonien varakapteenin, neloskentässä jälleen kerran loistaneen Marko Anttilan turnaus alkoi koronaeristyksellä, mutta usko ei hiipunut, vaikka alkulohkon ensimmäisen ottelun hän seurasi vielä sivusta.
– Aika makeeta, huikea turnaus! Kaikenlaista jännitystä on ollut ilmassa, mutta oli tämä sen arvoista, Anttila hehkutti tuoreeltaan Yle Puheen haastattelussa.
Voittomaaliksi jäi lopulta "koko kansan viiksimiehen" Hannes Björnisen ohjaus kolmannen erän alussa.
– Ei voi sanoin kuvailla. Ihan mahtavalta tuntuu, Björninen ihmetteli ennen palkintoseremonian alkua.
– Jätkien kanssa on ollut niin hauskaa ja nyt saadaan tällainen palkinto. Älyttömän sitoutunut ryhmä, jossa kaikki paiskivat hommia toisilleen, Björninen tiivisti.
Alla Hannes Björnisen pikahaastattelu olympiakullan ratkettua. Juttu jatkuu videon jälkeen.
Myös Yle Urheilun asiantuntija, kokenut kiekkovalmentaja Ismo Lehkonen oli radiolähetyksessä tunteiden vallassa.
– Tällä on järjettömän iso merkitys Suomen jääkiekkoilulle. Pienistä nappuloista tulee uusia björnisiä, mannisia ja hartikaisia. Jääkiekon lähtökohta on aina tehdä kaverista neron näköinen ja Leijonien pelaajat pystyvät aina heittäytymään siihen täysin siemauksin, Lehkonen sanoi.
Tappioton turnaus
Leijonat ei hävinnyt olympiaturnauksessa otteluakaan. Alkulohkossa Suomi voitti ensin Slovakian 6–2 ja sitten Latvian 3–1. Alkulohkon viimeisessä ottelussa Suomi nousi Ruotsia vastaan 0–3-tappiolta jatkoaikavoittoon 4–3.
Puolivälierissä Suomi voitti Sveitsin 5–1 ja sitten välierissä Slovakian 2–0. Hieman vaisun välierän jälkeen finaalissa Leijonat pystyi parhaimpaansa.
Leijonien turnauksen parhaat pistemiehet ovat ykköskentän Teemu Hartikainen (2+5=7) ja Sakari Manninen (4+3=7).
Ykkösmaalivahdiksi kenties Jussi Olkinuoran koronaeristyksen vuoksi noussut Harri Säteri pelasi huiman turnauksen: viidessä ottelussa torjuntaprosentti 96,21 ja vain yksi päästetty maali per ottelu.
Leijonien olympiaturnaus tilastoina
Lue lisää:
Leijonat voitti olympiakultaa! Suomelle historian ensimmäinen jääkiekon olympiavoitto