Henkilökuva: Miten Alexi Laihosta tuli maailman paras hevikitaristi?

Kuka?

• Alexi Laiho (oik. Markku Uula Alexi Laiho), 36, hevimuusikko Helsingistä
• Children of Bodom -yhtyeen perustajajäsen
• Metallibändi on yksi Suomen kansainvälisesti menestyneimmistä yhtyeistä
• Laiho on valittu useissa äänestyksissä maailman parhaaksi metallikitaristiksi
• Koulutus: peruskoulu

Ujo teinipoika istuu koululuokan vieressä käytävän lattialla. Vuosi on 1992 ja paikka Oulunkylän Pop & Jazz Konservatorio. Espoolaispoika on soittanut pari vuotta itsekseen, mutta palo soittaa bändissä on kova. Niin kova, että se voittaa pelon vieraiden ihmisten kanssa soittamisesta.

Tämä 13-vuotias poika on Alexi Laiho, josta tulee vielä yksi maailman parhaista hevikitaristeista. Nyt hän soittaa satojentuhansien ihmisten edessä eri puolilla maailmaa.

Yli kaksikymmentä vuotta myöhemmin helsinkiläisessä baarissa istuu itsevarma ja tyytyväinen mies. Epävarmuus on poissa ja tatuoidut kädet viuhtovat ilmassa, kun Alexi Laiho kertoo uransa kiireisimmästä kuukaudesta, joka on juuri meneillään.

Eniten työllistää Helsingin Juhlaviikoille tehtävä tilausbiisi #100guitarsfromhel. Senaatintorilla nähtävään esitykseen Laiho on valinnut sata kitaristia ympäri maailmaa.

Kiireisenä on pitänyt myös uuden, yhdeksännen Children of Bodom -levyn valmistuminen sekä EP-levyn nauhoitukset The Local Bandin kanssa. Jälkimmäinen on hevimiesten vapaa-ajan yhtye, johon kuuluvat Laihon lisäksi Jussi69, Olli Herman ja Archie Kuosmanen. Rumpali Jussi69 on tuttu The 69 Eyes -yhtyeestä, Herman on Reckless Loven laulaja ja Archie Santa Cruz -yhtyeen laulaja-kitaristi.

Kitaristin tiukasta treenaamisesta kertovat kuluneet mustat kynsilakat. Laiho myöntää unien jääneen viime aikoina vähiin, mutta hän ei valita. Mies elää unelmaansa keihäänsä kanssa, joksi kitaraa rockpiireissä kutsutaan. Se on Laihon elämän rakkaus.

Ensimmäinen kosketus

Kitarasta tuli Alexi Laiholle pakkomielle jo lapsena, kolme-nelivuotiaana. Espoolainen koti oli musiikkia täynnä, sillä molemmat vanhemmat ovat ammattimuusikoita ja isosiskokin harrasti musiikkia.

Ensimmäisen kerran hän kuuli kitaraa, kun isä soitti Dire Straitsin musiikkia. Tämän jälkeen isä sai vastailla poikansa jatkuviin kysymyksiin kitaroista.

Meni kuitenkin monta vuotta ennen kuin Laiho pääsi ensimmäiseen kosketukseen oikean kitaran kanssa. Hän oli 11-vuotias, kun isä vei viimein hänet musiikkiliikkeeseen.

– Faija sanoi, että ostetaan nyt se keihäs, niin loppuu se jankuttaminen. Siellä mä pääsin hipelöimään kitaraa ensimmäistä kertaa. Se oli aika maaginen fiilis, Laiho muistelee.

Kitarasta tuli Laihon elämän keskiö. Hän harjoitteli tuntikausia esikuvinaan siskon kaseteilta kuullut yhtyeet kuten Mötley Crüe, Guns’n’Roses ja Poison. Varhaislapsuuden soittimet viulu ja piano saivat jäädä. Koulunkäyntikin alkoi tuntua toissijaiselta.

– Soitin kitaraa kymmenen tuntia päivässä, sitten menin kavereiden kanssa skeittaamaan. Ja kun tulin himaan, soitin vielä salaa neljään asti aamulla. Kasilta olisi pitänyt mennä kouluun, niin kyllähän sen tietää, mitä siitä tulee, Laiho nauraa.

Taitojen karttuessa syntyi halu kuulua bändiin. Ensimmäinen löytyi Oulunkylän Pop & Jazz Konservatoriosta. Ryhmässä oli samanhenkisiä nuoria muusikonalkuja, joiden kanssa soitto sujui.

– Kyllä sen näki heti, että Alexi oli heviin ja kitarasankaruuteen suuntautunut. Se kiinnostus koko ajan vain syveni.

Näin muistelee bändissä niin ikään kitaraa soittanut Kristian Wahlström, joka nykyisin opettaa kitaransoittoa Pop & Jazz Konservatoriossa.

Laiho oli päättänyt opetella kitaransoittamisesta kaiken ja tehdä sen paremmin kuin muut. Kolmen vuoden harjoittelemisen jälkeen hän huomasi soittavansa paremmin kuin monta vuotta pidempään treenanneet.

– Mä ajoin muiden ohi, ja se oli tarkoituskin. Mä en voinut sietää ajatusta, että joku voisi soittaa nopeammin tai paremmin kuin meitsi.

Laihon musiikkimaku kehittyi yhä rankempaan suuntaan ja esikuviksi tulivat muun muassa Anthrax, Slayer ja Metallica. Musiikkikoulussa hevimusiikkia ei vielä 90-luvun alussa arvostettu, joten Laiho halusi jatkaa matkaa omaa tietään.

Laiho panosti toiseen bändiin nimeltään IneartheD, jonka hän oli perustanut koulukaverinsa Jaska Raatikaisen kanssa paria vuotta aiemmin. Yhtye jäi lyhytikäiseksi ja vuonna 1993 bändin raunioilta perustettiin Children of Bodom, jossa molemmat soittavat edelleen. Alexi Laiho oli tuolloin 14-vuotias.

Mä ajoin muiden ohi, ja se oli tarkoituskin. Mä en voinut sietää ajatusta, että joku voisi soittaa nopeammin tai paremmin kuin meitsi.

Kitara on miehen jatke

Children of Bodomin vuonna 2000 ilmestynyt kolmas albumi Follow The Reaper oli merkkipaalu Alexi Laihon uralla. Hän koki saavuttaneensa tyydyttävän tason kitaristina ja esiintyjänä. Oma tyyli oli löytynyt, ja bändi ei enää lämmitellyt muiden keikkoja.

Laiho oli löytänyt täydellisen yhteyden kitaraansa. Hän saavuttaa saman tunteen yhä uudelleen.

– Silloin kun mä olen lavalla, mä en tiedä mitä helvettiä siinä on meneillään. Se on jotenkin niin eri planeetta.

Children of Bodomin kitarateknikkona kolme ja puoli vuotta työskennellyt Antti Härmä on nähnyt läheltä, kuinka erityislaatuinen suhde Laiholla kitaraan on.

– Kiertueilla Allu katsoo bussissa leffoja ja soittaa samalla kitaraa. Se on sille luontaista. Kitara on sen miehen jatke.

Jo parin päivän tauko kitarasta tuottaa tuskaa.

– Soittaminen ei ole silloin lainkaan hallussa, ja se itseinhon määrä on jotain käsittämätöntä. Miten paskasti mä voin soittaa, Laiho irvistelee.

Silloin kun mä olen lavalla, mä en tiedä mitä helvettiä siinä on meneillään. Se on jotenkin niin eri planeetta.

Punk erottaa muista

Kitaristilegenda Zakk Wylde sattui kerran samaan baariin Alexi Laihon kanssa. Laiho oli fanittanut tätä Ozzy Osbournenkin kanssa soittanutta kitaristia kauan. Kaverit usuttivat häntä menemään moikkaamaan idoliaan. Alun epäröinnin jälkeen Laiho rohkeni mennä Wylden puheille.

– Menin sanomaan Hi! niin fanipoikana kuin olla ja voi. Hän tunnisti minut ja sanoi, että jäbä on seuraava Randy Rhoads. Jatka hyvää työtä.

Tilanne oli epätodellinen.

– Noi on niitä hetkiä, jolloin tuntee, että se sun sisäinen lapsi on olemassa.

Laiho hämmentyy edelleen kehuista. Hänet on valittu useissa äänestyksissä maailman parhaaksi hevikitaristiksi (Guitar World- ja Total Guitar -lehdissä ja Soundissa). Myös Metallican Kirk Hammett on nimennyt hänet maailman parhaaksi kitaristiksi.

Laiho arvostaa saamaansa huomiota, mutta ei halua jäädä pyörimään kehuihin.

– Mulle on kehittynyt aika omanlainen tyyli. Ei se ole mikään uniikki, mutta se erottuu monista tämän skenen kitaristeista. Siinä on muutakin kuin tekniikkaa ja nopeasti soittamista.

Pelkillä vikkelillä sormilla ei kuitenkaan nousta hevikitaristien mestaritasolle. Laihon muusikkoystävät nostavat esiin hänen punk-asenteensa. Se tuo rosoa ja kontrastia perinteiseen soittamiseen. Esiintyminen ei ole pelkkää elvistelyä, vaan siitä huokuu kiihkeä palo musiikkiin. Tämä erottaa hänet muiden hevikitaristien joukosta.

Randy Rhoadsin kuva: Wikimedia Commons

Aku Ankkoja ja Pleikkaria

Alkuvuodesta 1998 Tavastian yleisössä seisoo uraansa aloitteleva muusikko Tuomas Holopainen ja seuraa ihaillen Children of Bodomin Alexi Laihon kitarointia. Holopaisen yhtye Nightwish ja Laihon Children of Bodom ovat vasta edellisenä vuonna julkaisseet esikoislevynsä ja vielä suurelle yleisölle tuntemattomia.

Nightwish ja Children of Bodom esiintyvät tuona iltana samalla lavalla. Miehet tapaavat ensimmäistä kertaa keikkojen jälkeen baaritiskillä. Ilmassa on molemminpuolista fanitusta.

– Hän oli sellainen kaupungin kasvatti ja rock'n'roll, ja mä olin itse sellainen maalaispoika, joka ei ymmärtänyt niistä piireistä vielä yhtään mitään, Holopainen muistelee.

Holopaisesta ja Laihosta tuli ystäviä vasta vuonna 2001, kun molempien matkat kohtasivat Orlandossa Yhdysvalloissa. Kaverukset kävivät pitämässä hauskaa huvipuistoissa.

Keikka- ja levytyskiireiden takia ystävät eivät välillä ole nähneet pariinkaan vuoteen, mutta jälleen kohdatessa juttu jatkuu siitä mihin se jäi. Holopaisen mukaan häntä ja Laihoa yhdistävät rakkaus musiikkiin, biisintekoon, Aku Ankkaan, ysäridiscoon ja Popedaan.

– Silloin kun Allu käy miun luona Kiteellä, me luetaan Aku Ankkoja, kuunnellaan musiikkia, juopotellaan, istutaan nuotion ääressä ja grillataan.

Alexi Laiho ottaa etäisyyttä kitaransoitosta myös ajamalla omistamillaan amerikanraudoilla. Lisäksi hän pelaa Pleikkaria ja muita videopelejä. Guitar Hero -kitarapelissä hän ei yllättäen olekaan sankari.

– Mä en tajuu, mitä ne nappulat tekee siinä pelissä. Olen sanonut, että antakaa mulle oikee keihäs, niin saatte turpaan varmana, Laiho nauraa.

Pimeä puoli

Menestyksen jälkeen tulee usein krapula. Alexi Laiholla krapula oli konkreettinen ja pitkä. Hän joi liikaa viinaa, ja se alkoi vaikuttaa esiintymiseen. Laiho painottaa, että hän ei juonut ennen keikkoja, mutta niiden jälkeen tuli vedettyä senkin edestä.

Kännissä meno oli sen verran hurjaa, että hän mursi usein paikkojaan. Yhdellä kiertueella hän veti monta keikkaa kaksi kylkiluuta ja olkapää murtuneena.

Children of Bodomin alkuaikoina 90-luvun lopulla Laiho oli niin huonossa jamassa, että päätyi yrittämään itsemurhaa.

– Mulla oli mielessä yhdessä vaiheessa, että mä varmaan delaan tällä rundilla. Ajattelin, että mä en haluu kuolla, mutta se on ihan ok jos niin käy, sillä olen saanut niin paljon. Jouduin sairaalaan pariin otteeseen.

Ankarasta biletyksestä tunnettu Laiho joutui kohtaamaan myöhemmin sen tosiasian, että hän ei ole enää parikymppinen. Kolmekymppisenä seuraavan päivän krapula saattoi jatkua iltaan asti.

– Kun viisi minuuttia ennen keikkaa ollaan oksentamassa verta jossain kusisessa vessassa, onko se enää hirveen hauskaa?

Meno oli sellaista, että ympärillä moni epäili, voiko hän jatkaa muusikon uraa. Laiho sisuuntui ja päätti ottaa viinasta vallan. Hän halusi ennen kaikkea näyttää muille, että pystyy siihen.

– En dokaa rundeilla, käyn vain joskus baareissa. Pystyn. End of fucking story. Piste.

Aluksi viinatta oleminen kiertueella oli vaikeaa. Pikku hiljaa energiatasot nousivat ja hän nautti jälleen esiintymisestä niin kuin ennen.

En dokaa rundeilla, käyn vain joskus baareissa. Pystyn. End of fucking story. Piste.

Wildchild kurissa

Alexi Laiho siemailee helsinkiläisessä baarissa kokista ja vaikuttaa tasapainoiselta 36-vuotiaalta. Entisistä ajoista muistuttaa lippiksen teksti Wildchild, joka oli hänen itselleen keksimä artistinimi ensimmäistä levyä varten. Kolmekymppisenä nimi tuntui lapselliselta ja se sai lähteä – ainakin levyjen kansiteksteistä.

Laihon musiikin tekemistä on ajanut vihan tunne, jota hän ei kuitenkaan ole aikaisemmin osannut kanavoida oikein. Nyt hän on sinut oman pimeän puolensa kanssa. Se tulee olemaan hänen sisällään aina, mutta hän osaa jo käsitellä sitä.

– Olen oppinut säästämään kaikki negatiiviset asiat, pistämään ne musiikkiin ja kääntämään ne positiivisiksi. Siitä ei ole hyötyä pelkästään minulle, vaan myös bändille ja musiikille.

Ja tietenkin kitaralle.

– Se on osa mua. Mulla on kaksi kättä ja kitara.